2000011152 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomessa on 27 menestyvää markkina-aluetta

Julkaistu: 19.10.2000 0:00

Helsinki, Oulu, Kuopio ja Seinäjoki ovat vahvistaneet

Suomen suurimpien keskusten vetovoima lisääntyy edelleen myös markkina-alueina mitattuna. Suomen Gallup Markkinatutkimus Oy:n markkina-aluetutkimuksen mukaan eniten asemaansa ovat vahvistaneet muutenkin menestyneet Helsinki ja Oulu.

Myös Kuopio ja Seinäjoki ovat vahvistaneet asemiaan vuosina 1986 ja 1992 tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin verrattuna.

-Helsinki on kasvattanut markkina-aluettaan joka suuntaan, ja Oulun markkina-alue on kasvanut erityisesti etelään. Kuopio on vahvistunut pohjoiseen ja etelään, muistuttaa amanuenssi Tom Blom Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta.

Blomin mukaan tutkimuksesta on nähtävissä, että Suomessa on 27 menestyvää keskusta. Hänen mielestään tutkimuksesta ei voida kuitenkaan vetää suoraan johtopäätöksiä, etteikö muilla alueilla olisi mahdollisuuksia pärjätä.

-Vaikka näiden suurempien keskusten väliin jäävien 43 paikalliskeskuksen asema on heikentynyt, niin ne ovat edelleen tärkeitä. Tutkimuksen perusteella uskaltaa sen verran sanoa, että 43 kaupunkikeskusaluetta on Suomeen maksimimäärä, Blom huomauttaa.

Seinäjoki seitsemäntenä

Hänen mukaansa markkina-aluejako ei sisällä yllätyksiä. Esimerkiksi Seinäjoen nouseminen Suomen seitsemänneksi suurimmaksi markkina-alueeksi perustuu Blomin mukaan siihen, että sillä on ollut tilaa kasvaa.

-Lähistöllä ei ole muita isoja keskuksia kuin Vaasa. Seinäjoen asemaa päämarkkina-alueena vahvistavat lisäksi vahvat paikallismarkkina-alueet kuten Kauhajoki ja Kristiinankaupunki, Blom muistuttaa.

Tulevaisuudessa suuret keskukset vahvistavat Blomin mukaan edelleen suhteellista asemaansa.

-Se on tietenkin kiinni liikenneyhteyksistä ja jos polttoaineet kallistuvat, niin se tukee pienten alueiden kehitystä.

Suomen Gallup Markkinatutkimuksen tutkimusjohtajan Kari Hautakosken mukaan tutkimus vahvistaa käsitystä palveluiden keskittymisestä.

-Samalla kun isommat kunnat lisäävät palveluitaan, palvelutaso pienissä kunnissa heikkenee. Toisaalta voidaan sanoa, että esimerkiksi Seinäjoki subventoi kulttuuripalveluja koko maakunnalle, Hautakoski sanoo.

Tuoreimmat osastosta