2000010702 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Johtaja surffaa öisin

Julkaistu: 30.9.2000 0:00

Jan-Peter Rehn alkaa hioa Sonera Plazasta pörssikelpoista

Aktian varatoimitusjohtaja Jan-Peter Rehn, 38, on siirtynyt vastuullisesta työpaikasta toiseen noin kolmen vuoden välein. Ennen Aktiaa hän toimi Merita Bank Luxembourgin ja pankkiiriliike Arctosin toimitusjohtajana. Parin viikon kuluttua hän alkaa johtaa Sonera Plazan liiketoimintaa.

Miltä tuntuu siirtyä Plazaan ja tietoliikennealalle?

-Tosi mielenkiintoiselta. En tiedä, onko Plaza tietoliikennebisnestä, sillä siinä yhdistyy aika monta asiaa, joista finanssipuoli on yksi. En halua vielä kommentoida yhtiössä tehtävää työtä tarkasti, mutta uusi konsepti vaikuttaa tosi hyvältä. Siinä on kolme asiaa kohdallaan: hyvä liikeidea, sitoutunut omistaja ja hyvä porukka.

Plaza näyttää innokkaasti levittäytyvän pankkitoimintaan. Toimitusjohtajaksi on valittu Harri Holmén Leoniasta ja äskettäin Plaza perusti Osuuspankkiryhmän kanssa finanssipalveluyrityksen. Valittiinko teidät tämän alan osaamisenne takia?

-On totta, että finanssipalvelut on tärkeä osa. En kuitenkaan usko, että suurin lisäarvoni välttämättä on finanssiosaaminen, vaan asiantuntijaorganisaation vetäminen. Sitä olen tehnyt aiemmissa työpaikoissanikin ja myös Aktiassa olen keskittynyt juuri tytäryhtiöiden vetämiseen ja asiantuntijaorganisaatioon. Plaza on yhtiöitetty omaksi yh-tiöksi, ja sen pyörittäminen ja johtaminen vaatii osaamista, jota minulle on kertynyt.

Mikä uudessa työssänne on haastavinta?

-Ainakin aluksi varmaankin uuden bisneksen omaksuminen. Vaikka tiedän siitä aika paljonkin pankin nettibisneksen näkökulmasta, siinä on myös paljon uutta.

Sonera on Helsingin pörssin toiseksi vaihdetuin yhtiö. Onko pörssisääntöihin sopeutuminen hankalaa?

-Ei. Olen nykyisessä työssäni sisäpiiriläinen ja olen koko urani aikana noudattanut näitä sääntöjä. Se on ihan tuttua.

Sonera aikoo listata Plazan pörssiin ensi vuonna. Miten suhtaudutte siihen?

-Se on mielenkiintoista, totta kai. Tämä liittyy osin yhtiöittämiseen. Aiemmin Plaza on ollut vain osa Soneran isoa organisaatiota, mutta ennen listaamista siitä pitää tehdä toimiva yhtiö.

Miten järkevää on pilkkoa yksi iso konserni erillisiksi pörssiyhtiöiksi?

-Minusta siinä on aika paljon järkeä, koska sillä tavalla siitä saadaan eri liiketoiminnat ihan eri tavoin kohdennettua nimenomaan siihen, mitä ne tekevät. Kokemukseni mukaan se, että yhtiö on itsenäinen tytäryhtiö, ohjaa ihan eri tavalla ajatuksia ja toimintaa. Uskon, että tämä on oikea strategia.

Onko se myös osakkeenomistajan kannalta oikea strategia?

-Uskon niin, sillä se tekee bisneksistä kilpailukykyisempiä, ja sitä kautta nostaa arvoa kokonaisuudessakin.

Omistatte Aktian osakkeita. Aiotteko pitää ne?

-En ole päättänyt vielä. Yleensä periaatteeni on, että on hyvä omistaa firmaa, missä on töissä, koska se lisää sen kiinnostavuutta. Täten todennäköisyys, että myyn, on korkea. Vähän ajan kuluttua painopisteeni on aivan muualla ja nykyinen osakepositioni ehkä ei istu siihen.

Tällä logiikalla teidän pitäisi hankkia Soneran osakkeita?

-Minulla ei ole Soneran osakkeita enkä myöskään saa optioita. Plazan omistajuus voi tulla ajankohtaiseksi, jos ja kun Plaza listataan.

Jaksavatko internet, sähköinen kaupankäynti ja langattomat palvelut kiinnostaa teitä vapaa-aikanakin?

-Joo. Ne kiinnostavat oikein paljon. Surffailen lähinnä öisin, koska kotikoneellemme on vaikea päästä illalla, kun neljästä lapsestamme etenkin kaksi vanhinta käyttävät sitä. Isä jää surffailussa viimeiseksi.

Mitä muuta harrastatte?

-Perhe pitää minut kiireisenä. Sen kanssa veneilen ja mökkeilen saaressa.

Tuoreimmat osastosta