2000010785 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sisämarkkinat eivät tarvitse välillisen verotuksen harmonisointia

Julkaistu: 28.9.2000 0:00

Euroopan unionia koskevat veropäätökset edellyttävät jäsenmaiden yksimielistä hyväksyntää. Tämän vuoksi päätökset ovat usein jääneet laihoiksi kompromisseiksi, joilla ei ole välttämättä saavutettu asetettuja tavoitteita.

Etenkin Euroopan komissio on ollut halukas korjaamaan takkuavaa veropäätöksentekoa niin, että veropäätöksiäkin voitaisiin tehdä määräenemmistöllä, kuten käytäntö on muissakin sisämarkkina-asioissa.

Esitetyt laajennukset eivät ole kovin radikaaleja. Komission tavoitteena on pikemminkin tehostaa tehtyjen päätösten päivittämistä olosuhteiden muuttuessa.

Yleisesti välillisen verotuksen harmonisointia perustellaan EU:ssa sisämarkkinoiden toimivuudella. Vaihtelevien käytäntöjen katsotaan luovan fiskaalisia kaupan esteitä, joista sisämarkkinaohjelmalla ja siihen liittyneillä veropäätöksillä haluttiin päästä eroon.

Välillisen verotuksen harmonisointi yhtenäisti EU-maiden välillisten verojen pohjan jo ennen sisämarkkinaohjelmaa - se, mitä verotetaan on yhteisesti sovittu. Lisäksi verokantojen vaihtelua on padottu alarajoilla, jotka määriteltiin vajaa vuosikymmen sitten.

Sisämarkkinaohjelman 15-vuotinen historia osoittaa, että jäsenmaat eivät ole nielleet veroharmonisointia mukisematta. Verokannatkaan eivät ole lähentyneet, vaikka kauppa ja rajat ylittävä kulutus ovat sisämarkkina-alueella kasvaneet.

Unionimaiden arvonlisäverotus toteutetaan määränpääperiaatteella, jossa verotus kohdistuu tuontiin. Kun sisämarkkinaohjelma poisti rajamuodollisuudet ja kun nykytekniikka mahdollistaa sekä postimyynnin että elektronisen kaupankäynnin entistä jouhevammin, määränpääperiaatteen on katsottu tarvitsevan nopeaa paikkausta. Tähän komissionkin esitys tähtää.

Runsas vuosikymmen sitten alkuperäisenä suunnitelmana oli toteuttaa EU-maiden arvonlisäverotus niin sanotulla alkuperäperiaatteella. Siinä verotetaan vientiä, jolloin kuluttajat voivat hyötyä muiden maiden kevyemmästä arvonlisäverotuksesta.

Määränpääperiaate toimii hyvin, kun hyödykkeen kulutus ja ostopaikka sijaitsevat samassa maassa. Jos näin ei ole, alkuperäperiaate on selkeämpi ratkaisu. Uudet kaupankäynnin muodot tekevät puhtaan määränpääperiaatteen soveltamisen hankalaksi, jolloin käytännössä alkuperäperiaate astuu osaksi EU-maiden arvonlisäverotusta.

Alkuperäperiaatteen etuna on sen selkeys. Mahdollisena haittana on kuitenkin verokilpailu, kun kulutus ohjautuu matalampien arvonlisäverokantojen maihin. Jos kulutuksen mukana maasta toiseen ohjautuvia arvonlisäveroja halutaan jälkikäteen tasata, tarvitaan tätä tehtävää hoitamaan unionitasoinen elin. Tällöin periaatteen näennäinen selkeys kääntyy päälaelleen.

Komission tavoitteella yhdenmukaistaa nykyisten veropäätösten soveltamista ja paikata niitä voi olla hyvät perusteet. Jos välillistä verotusta on päätetty koordinoida sisämarkkinoihin vedoten, se on samalla sisämarkkina-asia, josta pitäisi voida päättää määräenemmistöllä.

Perustavampi kysymys kuitenkin on se, missä määrin sisämarkkinoiden toimivuus vaatii välillisen verotuksen koordinaatiota. Yhdysvalloissa kulutusverot voidaan päättä osavaltio- ja jopa kuntatasolla, verokantojen alarajoja ei ole säädelty eikä veropohjia yhtenäistetty. Tästä tuskin on ollut ratkaisevaa haittaa Yhdysvaltain sisämarkkinoiden toimivuudelle.

Kirjoittaja on Yrjö Jahnssonin säätiön tutkimusjohtaja ja Turun kauppakorkeakoulun ma. professori.

Tuoreimmat osastosta