200008406 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kurssinousu ruokkii kasvua

Julkaistu: 13.9.2000 0:00

It-alan yrityksillä on käynnissä kiihkeä kasvuvaihe, jota vauhditetaan useimmin yrityskaupoilla. Alan yritysten yhtenä listautumismotiivina on saada varoja yrityskauppoja varten, lisäksi julkisesti noteeratut osakkeet ovat yleisiä maksuvälineitä yrityskaupoissa. Tämän vuoksi yritysostoista kasvua hakeville yrityksille osakekurssin kehitys on elintärkeää tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yritysostoja tekevien yritysten osakkeiden nouseva tai laskeva kurssikehitys on yleensä itseään ruokkiva kierre. Sijoittajien järkeväksi katsoma yrityskauppa palkitaan kurssinousulla. Osakekurssin noustessa mahdollisuudet rahoittaa yrityskauppoja paranevat, jolloin voidaan tehdä uusia kurssia tukevia yrityskauppoja.

Kurssin laskukierre vastaavasti heikentää yrityksen rahoitusmahdollisuuksia. Kauppojen solmiminen hidastuu ja vaikeutuu, jolloin sijoittajille luvatut kasvutavoitteet saattavat jäädä saavuttamatta. Sijoittajathan eivät pettymyksistä pidä, mikä heijastuu pörssikurssiin.

Nm-listalla noteerattavan Prohan osakekurssi on ampaissut reippaaseen nousuun sijoittajien mielestä onnistuneiden yrityskauppojen siivittämänä. Proha on oman luonnehdintansa mukaan johtamiseen erikoistunut tietotekniikkayritys, jonka liiketoimintastrategia kattaa koko johtamisen palveluketjun tekniikasta ja liiketoimintasovelluksista konsultointi- ja ulkoistamispalveluihin.

Proha on viime lokakuisen listautumisensa jälkeen tehnyt ainakin kahdeksan yrityskauppaa. Niistä viimeisin, yhdysvaltalaisen Artemis Managementin osto sai osakekurssin nousu-uralle.

Proha maksoi Artemiksesta 50 miljoonaa dollaria eli silloisella kurssilla noin 300 miljoonaa markkaa. Kauppa rahoitettiin tietysti osakevaihdolla.

Kesäkuinen yritysosto oli Prohalle todella merkittävä, sillä Artemis oli selvästi Prohaa suurempi yritys. Kaupan ansiosta Prohan liikevaihto peräti nelinkertaistui, yhteen liittyneiden yritysten yhteenlaskettu vuoden 1999 liikevaihto on 300 miljoonaa markkaa.

Moni voisi pitää uhkarohkeana vetona näin suuren yrityksen ostamista. Osakekurssin perusteella pokeri kannatti, ainakin toistaiseksi. Artemiksen kautta Proha sai sillanpääaseman yhdysvaltoihin ja näyttäviä asiakkaita kuten Lockheed Martinin, Unisysin, Goldman Sachsin, Nokian, Ericssonin, Toshiban ja NTT:n.

Myös Donen eli Digital Open Networkin kasvustrategia rakentuu yritysostoihin, niitä onkin tänä vuonna tehty yli 20. Kesäkuun lopussa Donen liikevaihto oli yli 13 miljoonaa euroa, tämän vuoden tavoitteena olevan 60 miljoonan euron liikevaihdon saavuttamiseksi on vielä tehtävä monta yrityskauppaa.

Done tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia sähköisen kaupan ratkaisuja. Saman katon alta asiakas siis saa kaiken logistiikasta sähköisen kaupan langattomiin ratkaisuihin. Rakentamalla kattavan verkoston Done pyrkii alallaan kansainvälisesti merkittäväksi tekijäksi.

Vaikka yrityksen viimeinen tulos oli positiivinen, ei osakekurssi ole kesäkuisen listautumisen jälkeen merkittävästi noussut. Tulevaisuuden yrityskauppojen kannalta kurssinousu olisi varmasti toivottavaa, vaikka rahkeita kauppojen rahoittamiseksi edelleen riittääkin.

Donen epäonneksi lienee koitunut huono listautumisajankohta, yhtiö myöhästyi parhaasta teknohurmoksesta. Sijoittajilla on ilmeisesti myös ollut vaikeuksia hahmottaa Donen laaja-alaista liikeideaa tänä keskittymisen aikana.

Tuoreimmat osastosta