200007153 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU on ahkerin tullisuojan käyttäjä

Julkaistu: 11.8.2000 0:00

Ennen Euroopan unioniin liittymistä polkumyyntitullien määräily ei istunut Suomen liberaaliin kauppapolitiikkaan. Yhteisöön liittyminen muutti tilannetta, sillä EU on perinteisesti käyttänyt paljon polkumyyntitulleja kotimarkkinoiden suojaamiseksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ylitarkastajan Erkko Ruohoniemen mukaan Suomen tuontitullikantaan vaikuttaa kansallinen etu raaka-aineen tai osavalmisteen tuojana, halvasta tuonnista on Suomelle useammin hyötyä kuin haittaa.

Mielipiteellään polkumyyntitullien toimivuudesta suhdanneherkkien alojen kaupan säätelijänä Ruohoniemi on Suomen liberaaleilla linjoilla.

-Tuontitulleilla voidaan ratkaista joitain ongelmia, mutta ratkaisujen pitäisi tulla ennemmin toimivan kilpailun tai ylituotannon karsimisen kautta. Kauppapoliittiset instrumentit voivat olla houkutteleva väline tarpeellisten rakennemuutosten pitkittämiseen, Ruohoniemi sanoo.

Polkumyyntitullien määräämistä säätelee Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa solmittu polkumyyntitulleja koskeva sopimus. Sen mukaan polkumyynniksi voidaan määritellä tuonti, jossa tuotetta myydään tuontimarkkinoilla halvemmalla kuin tuottajan kotimarkkinoilla tai vaihtoehtoisesti alle tuotantokustannusten.

Hintaero pelkästään ei riitä polkumyyntituomion perustaksi. Lisäksi on osoitettava, että tuonnista on aiheutunut vahinkoa tuontimaan omalle teollisuudelle.

Uusia maita tullipeliin

WTO-sopimuksessa on säädelty myös määräaikoja, joiden kuluessa tuomiot on julistettava. Käytännössä tutkinta kestää 12-15 kuukautta, ja vertailussa käytetään tarkasteluhetkeä edeltäneen vuoden markkinatietoja. Mikäli polkumyynnin ehdot täyttyvät, tuojalle määrätään ylimääräinen tulli. Yleisessä kielenkäytössä varsinaiseen polkumyyntitulliin sotketaan usein myös tasoitustulli, joka määrätään viejävaltion antamien tukien vuoksi.

Erkko Ruohoniemen mukaan viime vuosina tullipeliä ovat alkaneet pyörittää uudet maat. Esimerkiksi Argentiina, Etelä-Afrikka ja perinteisesti syytettyjen listalla olleet Intia ja Etelä-Korea ovat käynnistäneet useita polkumyyntitutkimuksia. Euroopan unioni sai kuitenkin viime vuonna takaisin johtoasemansa uusien tutkimusten käynnistäjänä.

Tuoreimmat osastosta