Design-ikoni pysyy perheellä

Julkaistu:

Giovanni Alessi perusti vuonna 1921 vaatimattoman käsityöläispajan Omegnan pikkukaupungissa Pohjois-Italiassa. Kuparista, nikkelihopeasta ja messingistä työstettiin esineitä italialaiskotien ruokasaleihin. Useista tuon ajan tuotteista on tullut italialaisten yhteistä historiaa. Monessa kodissa on vähintään arvokas hopeinen kahvi- ja teekalusto.

Muotoilun yhdistäminen tuotantoon tapahtui Giovannin vanhimman pojan Carlon myötä 1930-luvun lopussa. Hän opiskeli teollista muotoilua ja suunnitteli itse suurimman osan vuosien 1938-1945 tuotannosta. Viisikymmentäluvulla hän siirtyi yhtiön johtoon ja ryhtyi palkkaamaan freelance-muotoilijoita.

Vuosien varrella käsityöläispajasta kehittyi teollisuuskonserni ja yksi italialaisen muotoilun tunnetuimmista edustajista. Alessin perusliikeidea on liittää jokapäiväisiin käyttöesineisiin voimakas esteettinen ja emotionaalinen elementti. Design-imagosta huolimatta hinta ei saanut nousta liian korkeaksi. Tämän mahdollisti muun muassa siirtyminen edullisemman materiaalin, ruostumattoman teräksen käyttöön.

Alessi on lunastanut paikkansa muotoilun klassikkona. Espressopannu 9090 vuodelta 1979 on New Yorkin Modernin taiteen museon pysyvässä näyttelyssä.

Alessi on edelleen perheyritys ja siksi jääneekin.

-Olemme keskustelleet julkisesta listautumisesta, mutta meillä ei vielä ole tarvetta lisäpääoman hankintaan. Perheenjäsenet ovat edelleen yhtiön avainpaikoilla. Kasvumme aikaisen on kuitenkin monimutkaistanut organisaatiota ja tarvitsemme myös ulkopuolisia ammattijohtajia. Kasvusta ja kansainvälistymisestä huolimatta tuotanto sijaitsee edelleen yhtiön syntysijoilla, mistä olemme ylpeitä, markkinointijohtaja Alessio Alessi kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    7. 7

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    6. 6

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    7. 7

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    8. 8

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää