200004518 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jaakko Pöyry vahvisti tulostaan

Julkaistu: 2.8.2000 0:00

Neuvonanto pienissä ja

Jaakko Pöyry Group -konsernin tulos vahvistui tammi-kesäkuussa vuoden takaisesta. Jaakko Pöyryn tuloksen vahvistuminen nojaa ennen kaikkea metsäteollisuuden ja energia-alan konsultoinnin vahvistumiseen.

Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 13,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 11,4 miljoonaa euroa. Konserni lisäsi ensimmäisen kuuden kuukauden aikana myös liikevaihtoaan 239 miljoonaan euroon viime vuoden 191,5 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi kaikissa liiketoimintaryhmissä. Liikevoitto parani kuitenkin vain Metsäteollisuuden konsultointi- ja Energia-liiketoimintaryhmissä.

-Energiapuolella kasvu tapahtui erityisesti Aasian markkinoilla, toimitusjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen tarkentaa.

Kasvua keskisuurten yrityskauppojen konsultoinnista

Pehu-Lehtosen mukaan yhtiö hyötyi metsäteollisuuden konsultointipuolella erityisesti neuvonantajan roolistaan pienissä ja keskisuurissa yrityskaupoissa.

-Sekä Stora Enso että UPM ovat tärkeitä asiakkaitamme. Emme kuitenkaan ole toimineet investointipankkina kaikkein isoimmissa yrityskaupoissa, vaan enemmän pienissä ja keskisuurissa, Pehu-Lehtonen tarkentaa.

Yhtiö odottaakin metsäteollisuusliiketoimintaryhmän tuloksen paranevan merkittävästi viime vuodesta. Energia-liiketoimintaryhmältä odotetaan vakaata tuloskehitystä ja infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmän tulos säilynee viime vuoden tasolla.

Jaakko Pöyryn johto arvioi, että metsäteollisuus muokkaantuu edelleen yrityskauppojen ja fuusioiden siivittämänä. Tämä työllistää mukavasti Jaakko Pöyryä.

-Yrityskaupat tuovat mahdollisuuksia toisaalta neuvonantajana ja toisaalta jatkossa tuotteiden kehittelyn parissa, Pehu-Lehtonen toteaa.

Tuoreimmat osastosta