200009360 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kovat investoinnit söivät Haindl Papierin tulosta

Julkaistu: 19.7.2000 0:00

Berliini Saksan suurimman paperintuottajan Haindl Papierin kasvu hidastui viime vuonna. Augsburgissa toimivan yhtiön liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia 3,23 miljardiin Saksan markkaan, mutta liikevoitto laski noin 5 prosenttia 140 miljoonaan markkaan.

Kasvu tuli pääosin Hollannista, jossa Haindl omistaa Parenco-nimisen paperiyhtiön. Saksan tehtaiden ja itävaltalaisen Steyrermühlin liikevaihto ja tuotanto sen sijaan olivat hienoisessa laskusuunnassa.

Syynä tuloksen heikkenemiseen olivat selvästi edellisvuotta suuremmat investoinnit, yhden koneen uusimisesta aiheutunut tuotantoseisokki sekä sellun ja kierrätyspaperin hinnannousu.

Haindl otti kesäkuussa käyttöön kaksi uutta konetta, joista pienempi tuottaa Itävallan Schongaussa syväpainopaperia kierrätysraaka-aineesta.

Valmetin toimittama Augsburgin tehtaan kone valmistaa lwc-paperia eli päällystettyä aikakauslehtipaperia ja on sarallaan maailman toistaiseksi suurin. 500 miljoonan Suomen markan arvoisen koneen kapasiteetti on 400 000 tonnia.

-Molemmat koneet ovat osoittanet täyttävänsä niihin asetetut odotukset, arvioi yhtiön johtaja Clemens Haindl eilen Münchenissä.

Tulos pudonnee tänäkin vuonna

Haindlin kokonaistuotanto nousi viime vuonna hitusen 2,3 miljoonaan tonniin, jolla yhtiö on Euroopan neljänneksi suurin sanoma- ja aikakauslehtipaperin tuottaja Stora Enson, UPM-Kymmenen ja Norske Skogin jälkeen.

Painopaperinvalmistajien organisaatio CEPI arvioi keväällä, että lwc-paperin tuotantokapasiteetti kasvaa Euroopassa kolmen vuoden sisällä nykyisistä 7,5 miljoonasta tonnista 8,7 miljoonaan tonniin, kun myös sveitsiläinen Perlen Papier ja italialainen Burgo saavat uudet jättikoneensa syksyllä ja ensi vuonna.

Clemens Haindl ei kuitenkaan pelkää ylikapasiteettia, vaan uskoo yhtiönsä tehtaiden voivan toimia tänä ja ensi vuonna täydellä teholla.

-Raaka-aineiden kallistuminen tulee kuitenkin pudottamaan tulosta edelleen, hän arvioi.

Baijerilainen perheyhtiö

Vuonna 1849 perustettu baijerilaisyritys on tukevasti Haindlin ja Holzheyn perheiden käsissä. Paperintuotannon lisäksi siihen kuuluu kuljetusyhtiö Interot sekä lentoyhtiö Augsburg Airlines, joka on Saksan kolmanneksi suurin alueellisesti toimiva lentoyhtiö.

Haindl Papier on keskittynyt kapeaan tuotepalettiin, jota tuotetaan moderneilla koneilla. Yhtiö on erittäin aktiivinen ympäristöasioissa. Viime vuonna sille myönnettiin eurooppalainen kierrätyspalkinto, ja pari viikkoa sitten palkinto tuli Saksan teollisuuden keskusliitto BDI:ltä hyvästä ympäristöjohtamisesta.

Haindlia pidettiin takavuosina kiinnostavana kumppanina silloisille Yhtyneille Paperitehtaille, Ensolle ja Veitsiluodolle. Viime aikoina yhtiön ympärillä on ollut varsin hiljaista.

Vuonna 1994 kalliiden investointien ja rahoitusvaikeuksien takia miinuksella käynyt tulos nousi tasaisesti useamman vuoden, eikä yhtiön johto ole viime aikoina ottanut kantaa aiemmin mahdollisina pitämiinsä listautumiseen tai yhteistyöhön muiden paperintuottajien kanssa.

Tuoreimmat osastosta