200002472 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Menopeliksi aikamoinen söpöliini

Julkaistu: 15.7.2000 0:00

Kun joku työntekijä tuo vauvansa työpaikalle, kuuluu nurkista aikamoinen supina: Ihana, söpö, hellanlettas! Samanlaisia hellittelysanaoja kuului myös, kun saimme työpaikalle koeajoon polkulaudan.

Taiwanissa tehty cityscooter on pieni ja kätevä, hiljainen ja näppärä. Jokainen halusi kokeilla, kuinka matka taittuu potkutellen pitkin työpaikan käytäviä.

-Kerta kaikkiaan ihana, sanoi työmatkansa polkupyöräilevä nuori nainen.

-Muuten hyvä peli, mutta keulii kiihdytysvaiheessa, sanoi polkulaudan hurjaan vauhtiin potkinut mies. Keuliminen tarkoittaa sitä, että pikkiriikkinen etupyörä nousee herkästi ylös, kun vauhti kiihtyy. Mutta hiljaisemmassa kyydissä meno on suhteellisen vakaata. Tarkkana pitää kuitenkin olla, sillä lauta on kuitenkin aika hutera.

Tutkimme potkulautaa yltä ja päältä ja ihailimme pyörien laakerointia: ei kuuluu rutinaa eikä muutakaan ääntä.

Potkulaudan saa laiteltua kokoon helposti; pikalukot saa nainenkin auki eikä lautaa voi laitella väärin kokoon.

Polkulauta painaa vain vähän yli kolme kiloa, joten sitä jaksaa kantaa vaikeiden osuuksien yli ja vaikka nostaa terassin narikkaan.

Nupukivikadulla lauta ei ole parhaimmillaan. Munuaiset saavat kyytiä, jos yrittää potkia pitkin rypyläistä katua. Mutta sileällä lauta on näppärä. Teollisuuslaitoksissa ja sairaaloissa lautoja käytetään pitkien käytävien kulkemiseen jalkojen ja ajan säästämiseksi. Tämä uudenaikainen potkulauta on varsinkin Amerikassa trendikäs kulkuväline, jota pukuihin sonnustautuneet jupit käytävät. Helsingin kaduilla lautoja näkyy harvakseltaan. Liekö syynä jokavuotiset katutyöt, sillä sileitä katuosuuksia on harvassa.

Randers cityscooter maksaa Helsingin Sokoksessa 995 markkaa.

Tuoreimmat osastosta