Teknoyhtiöt pudottavat perusosakkeita Fox-indeksistä

Julkaistu:

It-huuma nosti vaihtomäärät ylös
Teknologiayhtiöt ovat pudottamassa vaihdettujen yritysten Fox-indeksistä pois tukun perinteisten alojen osakkeita.

25 vaihdetuimman pörssiyrityksen lista tarkistetaan kaksi kertaa vuodessa. Helsingin pörssi ilmoittaa seuraavan elokuussa alkavan puolivuotiskauden osakesarjat perjantaina.

Tammi-kesäkuussa isoja vaihtoja ovat tehneet esimerkiksi teletekniikan yhtiö Comptel, tietoturvayritykset Stonesoft ja F-Secure sekä ohjelmistoyritys Aldata Solution. Muun muassa näiden yhtiöiden vaihto ylittää usean nykyisen Fox-osakkeen vaihdon.

Jos uusi Fox-lista valittaisiin suoraan toteutuneiden vaihtojen mukaan, indeksistä putoaisivat pois esimerkiksi Keskon B-osake, Rautaruukin K-osake, Metran B-osake sekä Outokummun, KCI Konecranesin ja Fortumin osakkeet.

Mediaani ratkaisee Fox-osakkeet

Fox-indeksi valitaan mediaanivaihtojen avulla, mikä mutkistaa tilannetta. Fox-listalle pääsevät mukaan ne osakesarjat, joiden mediaanivaihto on ollut suurin kunakin puolivuotiskautena. Siksi tuleva Fox-lista ei vastaa yksi yhteen vaihdetuimpien osakkeiden listaa. Vaihdetuimpien osakkeiden lista on kuitenkin suuntaa antava.

Helsingin pörssin portfolioanalyytikon Ilkka Väkeväisen mukaan Fox-indeksin rakenne muuttuisi jonkin verran, jos järjestys määräytyisi toteutuneen vaihdon perusteella.

Mediaanivaihto tarkoittaa keskimmäistä euromääräistä päivävaihtoa tarkastelujakson kaikista päivävaihdoista. Indeksissä kunkin yhtiön osakkeiden painoarvo on rajoitettu 20 prosenttiin.

Jos Foxin osakesarjat määrättäisiin suoraan toteutuneiden vaihtojen avulla, lista korostaisi niitä yhtiöitä, joiden osakkeilla on tehty isoja kertakauppoja. Tällöin esimerkiksi yrityskauppa ja listautuminen nostaisivat kohteena olleen osakkeen sijoitusta.

Tietoturvayhtiöt kolkuttavat Fox-listalle

Keväällä paljon vaihtoa tehneet Stonesoft ja internet-konsultoija TJ Group vaihtoivat muilta listoilta päälistalle. Fox-indeksin osakkeet valitaan päälistalta. Pörssin säännöt eivät määrittele yksiselitteisesti, pääsevätkö nämä yhtiöt Fox-karsintaan mukaan, koska ne ovat olleet päälistalla vain osan aikaa tammi-kesäkuussa.

Tulkinnanvaraisissa tilanteissa pörssi tekee ulkopuoliselle indeksiasiamiehelle ehdotuksen osakkeiden valinnasta.

Stonesoft ja TJ Group järjestivät keväällä osakeannin, joka voi nostaa yhtiöiden sijoitusta korkeammalla kuin mediaanin avulla lasketut vaihdot.

Fox-indeksi näyttää muita indeksejä herkemmin markkinoiden muutoksia, koska indeksiin kuuluvilla osakkeilla on paljon hinnoittelijoita. Tällöin indeksi heijastaa laajan sijoittajajoukon liikkeitä.

-Kun indeksin yhtiöillä tehdään paljon kauppoja, hinnat määräytyvät usein. Papereilla, joilla tehdään vähän kauppaa, voi olla vanhat hinnat, sanoo Väkeväinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    6. 6

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    7. 7

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      Helsingin pörssi laskussa tiistaina – Nokian kurssi lähellä viiden vuoden pohjalukemia

    10. 10

      Iso putkirikko nosti Brent-öljyn hinnan yli 65 dollarin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää