200004880 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kovien odotusten lunastaja

Julkaistu: 7.7.2000 0:00

Mercedes-Benz C 320 ei jätä juurikaan toivomisen varaa

Mercedes-Benzin uudistunut C-sarja saapui kesän korvalla myös Suomeen. Uutuutta on odotettu kiihkeästi ja tilauksia on tehty ennakkoon autoa näkemättä.

Mersun edellinen C-sarja ehti ikääntyä pahasti ennen mallinvaihdosta. Loppuvaiheessa auto ei enää ollut hintaluokassaan erityisen kilpailukykyinen. Nyt kaikki on toisin. Uusi C-sarjan Mersu tarjoaa omassa luokassaan loistavia ominaisuuksia, joita ei tarvitse hävetä kilpailijoihin nähden.

Oikeastaan ainoa pulmana on, että C-Mersu on edelleen keskikokoinen auto, kuten esimerkiksi Toyota Avensis. Silti sillä on rutkasti hintaa, erityisvarustellulla koeajoversiolla peräti 500 450 markkaa. Halvimpien mallien hinta jää sentään alle puoleen tästä.

Auton koko ei kuitenkaan tänä päivänä ole enää itsetarkoitus. Kaikki eivät tarvitse suurta autoa, mutta haluavat sen olevan suorituskykyinen, ajo-ominaisuuksiltaan erinomainen ja täydellisesti varusteltu. Mercedes-Benz C 320 vastaa näihin odotuksiin.

Mukavaa matkantekoa

Uusi C-malli on etupenkkitiloiltaan hyvä. Ohjaamossa viihtyvät erikokoiset kuljettajat ja tilaa riittää joka suuntaan. Nahkapäällysteiset istuimet ovat erinomainen yhdistelmä urheilullista tukevuutta ja matkustusmukavuuden edellyttämää pehmeyttä. Yhtä onnistunutta kompromissia en ole ennen tavannut.

Mersun varusteet ovat kautta linjan laadukkaita. Esimerkkinä vaikkapa sähköikkunat, joissa kaikissa ikkunoissa on automaattinen sulku- ja avaustoiminto. Monissa autoissa automaattikäyttö on vain kuljettajan ikkunassa.

Ilmastointi- ja vakionopeussäädin toimivat erinomaisesti ja ovat loogisia käyttää. Mielenkiintoinen lisävaruste on pysäköintitutka, joka varoittaa jos auto joltakin puolelta joutuu uhkaavan lähelle esteitä. Laite on hyvä apuvälineautossa, mutta jokapäiväisessä käytössä pysäköintitutka kehittyy kuljettajalle vähitellen myös omasta takaa.

Ajo-ominaisuudet kunnossa

Ajo-ominaisuuksissa ei ole valittamista. Matalat 16-tuumaiset renkaat antavat hyvän tuntuman tiehen. Tästä huolimatta jousitus on onnistuttu rakentamaan siten, että matkustusmukavuus on hyvä. Terävät montut tuntee, mutta ne eivät lyö liikaa läpi. Leveistä renkaista huolimatta auto kulkee uraisellakin tiellä suoraan. Sivutuulikaan ei tee kiusaa.

Karkealla asfaltilla paljastuu erinomainen äänieristys. Matalien ja leveiden renkaiden jytinät pysyvät kiitettävästi matkustamon ulkopuolella. Asian merkitystä korostaa se, että auto on muutoinkin poikkeuksellisen hiljainen. Tässä suhteessa ero edelliseen C-malliin on selkeä.

Mersun perusmalli on varustettu vähintään luistonestolaitteella. Kalliimmissa malleissa on myös ajovakauden hallintajärjestelmä. Koeajomallissa olleen 3,2-litraisen moottorin kanssa järjestelmää todella tarvitaan. Jos ei kuivalla asfaltilla, niin ainakin soralla ja märällä tien pinnalla, talvesta puhumattakaan.

Viime syksynä testissä ollutta vanhaa C-sarjalaista vaivasi järjestelmän liiallinen herkkyys, joka leikkasi moottorin tehoa turhankin herkästi. Nyt näitä pulmia ei ole. Ajovakauden hallintajärjestelmä toimii kuin ajatus ja vakauttaa menoa myös kaarteissa, jos niihin ajaa liian kovalla vauhdilla.

Moottorilla ehtii

Testiautossamme ollut 3,2 litran V6 moottori kehittää 217 hevosvoimaa ja 310 mewtonmetrin väännön välillä 3000-4600 kierrosta. Moottori on tällä hetkellä C-malliin tarjolla olevista suurin. Sen yhteyteen toimitetaan aina automaattivaihteisto. Tällä yhdistelmällä Mersu saavuttaa 100 kilometrin nopeuden 7,8 sekunnissa. Arvo on erinomainen yli 1500 kiloa painavalle automaattivaihteiselle autolle.

Automaatin toiminnasta ei löydy huomauttamista ripeässäkään ajossa. Kaupunkiajossa se on käsivaihteiston omainen eli vaihtoihin liittyy pieniä nykäisyjä.

Maantiellä Mersua on ilo ajaa. Pitkänkin rekan ohitus sujuu hujauksessa ja ajonhallintalaitteisto eliminoi vahvan moottorin ja takavedon yhdistelmään liittyvät mahdolliset ongelmat.

Tilaa voi muunnella

Takatilojen suhteen mersu on heikoimmillaan. Jo hiukan keskimittaa pidempi kuski käyttää helposti pääosan takapenkkiläisten polvitiloista. Pidemmän kuskin kanssa ongelma kärjistyy. Juuri tässä huomaa mersun kokoluokan.

Tavaratila on tässä luokassa normaali. Mukaan mahtuu normaalit matkatavarat, mutta millekään ylimääräiselle ei ole tiloja. Alaskääntyvät takaselkänojat, jotka lisäävät takakontin monikäyttöisyyttä, ovat lisävaruste.

Tuoreimmat osastosta