2000011714 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Heinäkuu ei enää pysäytä yritysten tuotantorattaita

Julkaistu: 4.7.2000 0:00

Syinä EU-aika ja reaaliaikaiset tavarantoimitukset

Alkaneet kaksi viikkoa ovat yrityksissä ja virastoissa vuoden hiljaisimmat. Suomi ei silti hiljene heinäkuussa samaan malliin kuin vielä muutama vuosi sitten. Verkostoitumisen myötä yrityksillä ei ole juurikaan varaa panna ovia säppiin juhannuksena ja palata sorvin ääreen vasta elokuussa.

Varsinkin alihankintaportaassa töitä tehdään liki normaaliin tahtiin, ja lomakausien paikkaajiksi on pestattu monissa yrityksissä aiempaa enemmän kesätyöntekijöitä. Strategisesti tärkeä henkilöstö puolestaan pitää lomiaan vuorotteluperiaatteella pitkin kesää.

Kesälomakäytäntöjen muutos alkaa näkyä myös teollisuustuotannon volyymissa. Takavuosien tuotantokuoppa on monilla toimialoilla heinäkuun osalta tasoittumassa. Selkeimmin muutos näkyy hitech-aloilla, jossa kesäajan tuotanto ei enää paljonkaan poikkea muista kuukausista. Tekstiiliteollisuudessa heinäkuu on sen sijaan edelleen pyhitetty lomailulle.

Seisokkeihin ei ole varaa

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton pkt-sektorin johtajan Heikki Pitkäsen mukaan yrityksillä ei enää yksinkertaisesti ole varaa tuotantoseisokkeihin. Toiminnassa on siirrytty just on time -ajatteluun, jossa tavarat liikkuvat mahdollisimman liukkaasti tuotannosta asiakkaalle.

-Tavaraa ei voi enää tehdä varastoon takavuosien tapaan. Kysyntääkin on toisaalta tasaisemmin, sillä teollisuus ja alihankkijoiden päämiehet eivät hekään harrasta kesäseisokkeja, toteaa Pitkänen.

Oma osansa on myös EU-jäsenyydellä. Kun pääosa muusta Euroopasta lomailee vasta elokuussa, joutuvat suomalaisetkin rukkamaan lomiaan vähitellen samaan suuntaan.

-Entistä useampi yritys on jotain kautta tekemisissä vientikaupan kanssa ja kahden kuukauden hiljaiselo heinä-elokuussa on niille liikaa. Helpompaa on keskittää lomia samaan ajankohtaan kauppakumppaneiden kanssa, Pitkänen muistuttaa.

Yrittäjä tyytyy pariin viikkoon

Yritysten lisääntyneet kesäkiireet näkyvät myös omistaja-yrittäjien lomailussa. Varsinais-Suomen Yrittäjien, sikäläisen työterveyslaitoksen, Varma-Sammon ja työterveyshuoltojen tekemän tutkimuksen mukaan yrittäjät näet tyytyvät keskimäärin 14 vuosilomapäivään vuodessa. Nekin pidetään pääosin lomasesonkien ulkopuolisena aikana. 30 lomapäivää suo itselleen vain 1-2 prosenttia yrittäjistä.

Varsinais-Suomen Yrittäjien yhteyspäällikön Pentti Salosen mielestä numeroista on helppo päätellä, että henkilöstön lomaillessa puhelinta päivystää useimmiten yrittäjä itse. Heikki Pitkäsen tavoin hän tosin arvelee, että syynä on pikemminkin yrittäjän oma kyvyttömyys irrottautua firman asioista kuin todellinen pelko bisnesten notkahtamisesta.

Tuoreimmat osastosta