Tiedotustaakka yllättää listautujan

Julkaistu:

Pörssiyhtiöt eivät hahmota viestinnän tärkeyttä
Varsinkin uuden aallon it-yrityksiä on kritisoitu viime aikoina kurssien manipuloinnista pörssitiedotteilla ja hyvien tiedottamistapojen unohtamisesta. Muun muassa Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi on kritisoinut julkisesti, että pörssitiedottamista ei saa käyttää markkinointina. Myös Rahoitustarkastus on ilmaissut huolensa.

Etenkin listautuvilla yhtiöillä on usein vaikeuksia tiedottamisessa. Yhtiön viestintäkulttuuri muuttuu täysin: osavuosikatsaukset ja tilinpäätöstiedotteet on julkistettava säännöllisesti. Yhtiön on jatkuvasti tiedotettava ilman viivytystä kaikista osakkeen arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista, mutta sisäpiiriasioista on vaiettava.

Helsingin pörssin yhtiöpalveluiden yhteyspäällikkö Anu Saarinen on havainnut, että tiedottamisen yleiset periaatteet puhuttavat koulutustilaisuuksissa. Myös tulosvaroituksen antaminen, yrityskaupoista kertominen ja huhuihin sekä tietovuotoihin reagoiminen herättävät keskustelua.

Osakepääoman korotuksesta tai optiojärjestelyistä tiedottaminen ovat sellaisia asioita, joiden tiedottamista ei kaikissa yhtiöissä hallita.

Kokemattomuutta ja

tahallista hakuammuntaa

Saarisen mielestä suurin osa yrityksistä on julkisesta kritiikistä huolimatta valmistautunut suhteellisen hyvin viestintään. Niin pörssitiedottaminen kuin koko sijoittajasuhdetoimintakin ovat kehittyneet 90-luvulla jo siksi, että ulkomaiset sijoittajat ovat sitä vaatineet.

Pörssisäätiön toimitusjohtajan Sirkka-Liisa Roineen mielestä Suomen pörssiyhtiöiden tiedottaminen on kansainvälisesti hyvää tasoa siinä missä Ruotsin ja Yhdysvaltojen sekä Englanninkin. Suuryhtiöt, kuten Nokia, Outokumpu ja Sonera, ovat Roineen mielestä oivaltaneet hyvin pörssiyhtiön tiedottamisen. Sen sijaan vahvaan perheomistustaustaan nojaavat yhtiöt saattavat tyytyä minimitiedottamiseen.

-Joissakin yksittäistapauksissa voi olla kyse markkinoinnista ja siitä, että unohdetaan pörssitiedotteen tarkoitus. Tartumme näihin pörssin sääntöjen määrittelemällä tavalla. Myös julkisuus opettaa, Anu Saarinen myöntää.

Pörssitiedotteiden määrä kasvoi viime vuonna huimasti. Niitä oli peräti 9 132. Tähän sisältyvät myös tiedotteiden käännökset englanniksi tai ruotsiksi. Pörssi arvioi, että vuonna 1998 tiedotteita julkaistiin 6 500-7 000.

Anu Saarinen selittää kasvua osittain kieliversioiden lisääntymisellä, osin uusien yritysten listautumisella sekä yleisellä aktivoitumisella. Hän huomauttaa, että pörssitiedotteet pitää suhteuttaa yhtiön toimintaan ja kokoon: pienille yrityksille pienempikin yrityskauppa on merkittävä.

Evli corporate financen osakkaan ja johtajan Christer Niemen sekä Alfred Berg corporate financen johtajan Klaus Oehlandtin mielestä lisääntyneiden pörssitiedotteiden joukosta löytyy myös markkinointihenkisyyttä. Oehlandt uskoo, että osittain vääränlainen tiedottaminen viestii kokemattomuudesta.

-Kyllä markkinointihenkisyys on mielestäni sallittua myös pörssitiedotteissa tiettyyn pisteeseen saakka. Lihaa saa laittaa luiden ympärille, Niemi puolestaan toteaa, mutta huomauttaa, että pörssitiedote ei saa johtaa harhaan.

Niemi täydentää, että tiedon lisääntyminen on sijoittajan kannalta ollut myönteistä.

-Samalla markkinatehokkuus kasvaa.

Kokonaiskuvaa ei hahmoteta etukäteen

Liikkeenjohdon konsultti Jukka Jääskeläinen tutki 1980-luvun lopussa listautuneiden yhtiöiden kokemuksia listautumisesta. Tutkimus paljasti, että moni yhtiö yllättyi, miten paljon sijoittajasuhteet eli IR ja viestintä vievät johdon aikaa.

Työmäärän lisääntyminen hämmästyttää edelleen montaa yritystä.

Oehlandt uskoo, että toiset listautujat eivät ymmärrä viestinnän kokonaiskuvaa etukäteen.

-Monelle yritykselle on myös vaikea asia, että markkinanäkemyksiä pitää ohjata, mikäli ne ovat vääriä, hän toteaa.

Pörssi auttaa listayhtiöitä suoristamaan tiedottamisensa peruspilarit tänään torstaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Sijoittajasuhteiden ajankohtaisia teemoja pohditaan myös ensi maanantaina Suomen IR-yhdistyksen järjestämässä pohjoismaisessa seminaarissa.

Tiedottamista säätelevät:

 - Arvopaperimarkkinalaki ja lakia täydentävät valtiovarainministeriön päätökset - Rahoitustarkastuksen ohjeet - Helsingin pörssin säännöt

Pörssin keinot ongelmatilanteissa:

 - Puhelinyhteydenotot: tiedotteisiin liittyvät taustaselvitykset, täydentävät pörssitiedotteet, yhtiön kanta ulkopuolisiin tietoihin, suullinen huomautus - Kirjallisen selvityksen pyytäminen yhtiöltä - Kirjallisen huomautuksen tai muistutuksen antaminen - Kurinpitolautakunnan käsittely ja siitä seuraavat muistutukset, huomautukset tai sakot

Ratan keinot tarttua väärinkäytöksiin:

 - Lisäselvityspyynnöt puhelimitse - Kirjallisen selvityksen pyytäminen yhtiöltä - Tutkintapyyntö poliisille epäillystä lain rikkomisesta. Rangaistuksista on säädetty arvopaperimarkkina- ja rikoslaissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    2. 2

      Helsinki-Vantaan lentoasemalla uusi ennätys – 18 miljoonan kävijän raja rikki!

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Totta kai kansa kuluttaa yli varojensa, kun velkaa saa ilmaiseksi

    4. 4

      Bloomberg: Deutsche Bank sai haasteen Muellerilta – syynä asiakas Donald Trump

    5. 5

      Korjausliikkeen riski voimistuu bitcoinissa – kuka pelastaa kryptovaluutan?

    6. 6

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    7. 7

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    8. 8

      Testaa, miten hyvin tunnet valuutat: 10 kysymyksen visa paljastaa näppituntumasi

    9. 9

      Työpaikkojen sisäilmaongelmista kertominen vaikeaa – asiasta raportoineet kokevat tulleensa syrjityiksi

    10. 10

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    2. 2

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    3. 3

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    4. 4

      Testaa, miten hyvin tunnet valuutat: 10 kysymyksen visa paljastaa näppituntumasi

    5. 5

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    6. 6

      Tätä halvemmalla kotimaista joulukuusta ei kannata myydä – Helsingissä taas on pakko lyödä kuuselle jopa yli satasen hintalappu

    7. 7

      Korjausliikkeen riski voimistuu bitcoinissa – kuka pelastaa kryptovaluutan?

    8. 8

      Bloomberg: Deutsche Bank sai haasteen Muellerilta – syynä asiakas Donald Trump

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Totta kai kansa kuluttaa yli varojensa, kun velkaa saa ilmaiseksi

    10. 10

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    8. 8

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    9. 9

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    10. 10

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    11. Näytä lisää