200001262 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Korkeakouluopetuksen tason lasku huolestuttaa elinkeinoelämää

Julkaistu: 28.4.2000 0:00

Yliopistojen rahanpuute on uhka Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle

Korkeakouluopetuksen tason laskemisen vaikutukset Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn huolestuttavat.

-Suomen elinkeinoelämän kasvu perustuu tietopohjaisiin tuotteisiin ja palveluihin, ja korkeatasoisen koulutuksen ylläpitäminen on siksi tärkeää, Suomen Yrittäjien johtaja Risto Suominen perustelee.

Tunnetusti työvoimapulasta kärsii tietotekniikka-ala, ja tällä hetkellä kärjessä on myös metsäosaaminen ja energiasektori.

Suominen myöntää, että koulutusresurssien puute vaikeuttaa kansainvälistä kilpailua, vaikka Suomen kokoinen maa ei voikaan olla joka alalla kärjessä.

Yleistä pulaa korkeasti koulutetusta työvoimasta Suominen ei näe.

UPM-Kymmenen varatoimitusjohtaja Martin Granholm kaipaa resursseja ensisijaisesti yliopisto-opetuksen laatuun ja tutkimustoimintaan.

-Perusteollisuus vaatii osaajia jatkossakin, ja opetuksen tasolla on ilman muuta vaikutuksia kansainväliseen kilpailukykyyn, Granholm sanoo.

-Yliopistojen perusrahoitus on jäänyt liian vähälle huomiolle ja sille olisi tulevaisuuspakettiin varattava puuttuva miljardi markkaa, Granholm toteaa.

Koulutuksesta vastaava johtaja Kari Purhonen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitosta ei ota kantaa tarvittaviin summiin, mutta pitää koulutuksen rahoituksen puutetta ongelmana. Hän on huolissaan kilpailukyvystä etenkin kaupallisilla sekä tietoteknologian aloilla. Esimerkiksi tietoteollisuuden lisäkoulutusohjelman kariutuminen rahoituksen puutteessa olisi isku Suomen asemalle tietoteknologiaosaamisen kärjessä.

Opetuksen tason laskeminen ja sen myötä kansainvälisen kilpailukyvyn heikkeneminen huolestuttaa paitsi yritysmaailmaa, myös korkeakoulujen henkilökuntaa.

-Suomen tulevaisuus on vahvasti riippuvainen osaamisesta ja osaamistason nostaminen tukee maamme kilpailukykyä, professori Arto Karila Teknillisestä korkeakoulusta siteeraa Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmaa. Karilan mielestä Suomen korkeakoulujärjestelmä on kriisissä, vaikka taloudellinen tilanne on erittäin hyvä.

Yliopistolaitoksen panostus opiskelijoihin on kaukana OECD-maiden keskitasosta, mikä ilmeisimmin tulee vaikuttamaan kansainvälistyvien työmarkkinoiden kilpailutilanteeseen.

Paremman opetuksen toivossa tai muusta syystä Suomesta lähti viime vuonna yli neljätuhatta opiskelijaa ulkomaille, ja osa tietopääomasta myös jää sille tielle.

Tuoreimmat osastosta