2000012469 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Internet-operaattori Uunet aloittaa Suomessa

Julkaistu: 15.4.2000 0:00

Amerikkalaiskonserniin kuuluva yhtiö aikoo tänä vuonna myös Venäjälle

Ylikansallinen internet-operaattori Uunet aloittaa toimintansa Suomessa ja avaa toimipisteen Espooseen. Yhtiö aikoo edetä myös Venäjälle tänä vuonna.

-Venäläisille markkinoille voitaisiin lähettää suomalaisia asiantuntijoita, yhtiön Euroopan liiketoimintojen johtaja Thierry Bosser sanoo.

Uunet on amerikkalaisen MCIWorldCom-yhtiön tytäryhtiö. Se toimii yli sadassa maassa, muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. Käsityksensä mukaan Uunet aloitti ensimmäisenä kaupallisten internet-palvelujen tarjoamisen maailmassa.

Bosserin mukaan yhtiöllä on Venäjällä vasta muutama asiakas, mutta kysyntää on sekä siellä että Baltiassa.

Laajeneminen Suomessakin on vielä edessä, vaikka asiakkaisiin kuuluu jo muun muassa Nokia.

-Aluksi on etsittävä ihmisiä rekrytoinnin kautta, toteaa myyntijohtaja Mika Tuominen. Hän on tällä hetkellä Suomen toimipisteen ainoa työntekijä.

Uunetin kilpailijoita Suomessa ovat esimerkiksi Sonera, Telenordia sekä IBM:n kanssa verkkotoiminnassaan yhteistyössä oleva KPNQwest. Ne pystyvät tarjoamaan samanlaisia verkkopalveluja kuin Uunet. Uunet keskittyy yritysasiakkaisiin, eikä kilpaile KPNQwestin tavoin kotiliittymistä.

-Myös Suomen rajojen ulkopuolella on joukko yhtiöitä, jotka saavat näin Uunetin yhteydet Suomeen, Tuominen sanoo.

Tuoreimmat osastosta