200004525 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ykköseksi kaikkialla

Julkaistu: 12.4.2000 0:00

Bertelsmann on ylivoimaisesti maailman kansainvälisin mediayhtiö ja kooltaan kolmanneksi suurin. Kaksi kolmasosaa yhtiön 15 miljardin euron liikevaihdosta tulee ulkomailta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen osuus on suurempi kuin kotimaan.

Kirjankustantajana Bertelsmann on maailman ykkönen ja Amazonin jälkeen toiseksi suurin media-alan nettikauppias. Euroopassa se on jo suurin aikauslehtien julkaisija sekä tv-ja radioyhtiö, mutta etsii edelleen uusia kanavia muun muassa Pohjoismaista.

Musiikkibisneksessä konserni mielii neljänneltä sijalta kärkeen, mikä edellyttää joko Sonyn tai Seagramin musiikkitoimintojen ostoa.

Bertelsmannin perusrakenteen loi sotien jälkeen Reinhard Mohn ja kurssin maailmalle otti Mark Wössner. Kaksi vuotta sitten hallituksesta pääjohtajaksi nousseen Middelhoffin päätehtävä on luotsata jättiläinen internetin aikakaudelle.

Talouslehti Wirtschaftswoche arvioi äskettäin Bertelsmannin markkina-arvoksi 70 miljardia euroa, eli suurin piirtein saman verran kuin Deutsche ja Dresdner Bank yhdessä. Helsingissä pörssin päälistalla olevien viestintä- ja kustannusalan yhtiöiden markkina-arvo on yhteensä noin 4 miljardia euroa.

Tuoreimmat osastosta