200002924 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sijoitusriskit kasvavat nyt myös lainamarkkinoilla

Julkaistu: 8.4.2000 0:00

Joukkolainasijoitusten tuottoa mittaava indeksi liikkuu edestakaisin kuin jojo

Joukkolainamarkkinat ovat riepottaneet suomalaisia sijoittajia viimeisen 12 kuukauden aikana lähes ennen näkemättömällä voimalla.

Joukkolainasijoitusten keskimääräistä tuottoa mittaava Leonian viitelainaindeksi on heilunut kuin jojo. Viime keväästä alkaen indeksi sukelsi ensin puolessa vuodessa viisi prosenttia alas, ryki vuodenvaihteessa ylös, sitten alas ja on nyt alkuvuoden aikana noussut kolme prosenttia. Ennen viime kevään käännettä indeksi kohosi noin kymmenen prosentin vuosivauhdilla.

Muutosprosentit ovat karkeita ja lisäksi niihin vaikuttaa huomattavasti tarkastelujaksojen ajoitus. Esimerkiksi viimeksi päättynyt kalenterivuosi oli lainasijoittajalle korkojen nousun vuoksi surkea.

Olennaisinta on kuitenkin se, että muutokset ovat olleet lainamarkkinoilla poikkeuksellisen suuria. Viimeksi indeksi on sahannut vastaavalla tavalla vuonna 1994.

Viime päivinä korkomarkkinoita on keikuttanut osakemarkkinoiden levottomuus, jonka taustalla ovat hermostuneet sijoittajat. Kun sijoittajat pelästyvät osakemarkkinoiden heiluntaa, he ostavat joukkolainoja, joiden hinnat nousevat. Kun luottamus osakkeisiin jälleen hivenen vahvistuu, suunta on päinvastainen.

Mahdollinen uhkakuva onkin, että iloista kevättä seuraa korkomarkkinoilla synkkä syksy. Jos pääoma pakenee jatkossa lainamarkkinoille, korkosijoittajat saavat nauttia lainasalkkunsa arvon noususta. Jos kuitenkin talouskasvu jatkuu, keskuspankkien koronnostot ja pitkien korkojen nousu lienee väistämätöntä. Tämä taas kääntäisi joukkolainojen arvot laskuun.

Parhaiten volatiileillä markkinoilla pärjää se, jonka ajoitus osuu nappiin. Tärkeää on olla oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan. Käytännössä tämä merkitsee nopeita loikkia markkinoilta toiselle, mikä vain vahvistaa markkinoiden heilahduksia entisestään.

Sijoittajat ottavat lisää luottoriskiä

Korkoriskin lisäksi eurooppalaiset yhteisösijoittajat ottavat yhä enemmän luottoriskiä ostamalla yrityslainoja. Lainat kiinnostavat, koska niiden tuotot ovat viitelainoja korkeammat. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Euroopassa tapahtunut muutos on dramaattinen, sillä perinteisesti velkasijoitukset ovat ohjautuneet pääosin valtioiden tai muiden julkisyhteisöjen liikkeeseen laskemiin lainoihin.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että luottoriskin hallinta tulee entistä keskeisemmäksi osaksi sijoitustoimintaa. Monet ammattilaiset arvioivat, että eurooppalaiset sijoittajat oppivat asian tärkeyden vasta kantapään kautta.

Riskiä lisää se, että erityisesti korkeatuottoisten ja samalla suuren riskin lainamarkkinoiden odotetaan kasvavan Euroopassa nopeasti.

Korkomarkkinoiden riskiä saattavat lisätä myös velkarahoitteiset yritysostot tai -valtaukset. Yritysvaltaus voi tietää ikävyyksiä korkosijoittajille, koska tällainen ostaja tyypillisesti rahoittaa toimintansa lainaamalla korkean riskin lainamarkkinoilta. Tämän vuoksi valtaus yleensä pudottaa vallatun yrityksen luottokelpoisuusluokitusta, ja sen liikkeeseen laskemien joukkolainojen arvo niin ikään putoaa.

Savupiipputeollisuus seuraava valtauskohde

Ikävimmässä asemassa tässä tilanteessa ovat sijoitusrahastot tai muut sijoittajat, joiden säännöt asettavat vaatimuksia sijoituskohteiden luottokelpoisuusluokituksille. Ne joutuvat myymään velkakirjat ja realisoimaan tappion.

Analyytikot arvioivat, että todennäköisempiä valtauksen kohteita ovat savupiipputeollisuutta edustavat yritykset, joiden kurssit ovat pohjalukemissa. Jos osakekurssit laskevat edelleen, yritysvaltaajien valinnanvara kasvaa vastaavasti.

Lainamarkkinoiden riskiä kasvattavat myös vahvasti velkaantuneet uuden talouden yritykset, jotka ovat rahoittaneet toimintaansa joukkolainamarkkinoilla.

Jos niiden varat eivät riitäkään velkojen takaisinmaksuun, likviditeetti saattaa kadota yrityslainamarkkinoilta yhtä nopeasti kuin se on sinne syntynytkin. Viimeksi sijoittajat hylkäsivät markkinat vuoden 1998 syksyllä, jolloin shokkiaallon saivat liikkeelle Venäjän ja Aasian kriisit.

Tuoreimmat osastosta