200004815 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Telian Vesa Mars lähti Saunalahteen

Julkaistu: 24.3.2000 0:00

Perjantaina pörssiin listautuva Saunalahti vahvistaa kaartiaan

Telia Finlandin markkinointijohtaja Vesa Mars siirtyy Saunalahteen. Uudessa tehtävässään hän vastaa Saunalahden yrityssuunnittelusta ja kansainvälistymisestä.

-Saunalahdella on vauhti ja draivi päällä. Kun tuli mahdollisuus siirtyä johtoon ja osakkaaksi, niin ajattelin hyödyntää sen.

Saunalahti listautuu perjantaina pörssiin. Yhtiö aikoo laajentaa liiketoimintaansa internet-liittymien kauppaamisesta telepalveluihin ja sisällöntuotantoon. Tällä hetkellä 14 prosenttia liikevaihdosta tulee telepalveluista. Mars uskoo bisneksen laajenevan.

-Internet on pääbisnes, mutta toki internet-palveluiden tuominen mobiiliasiakkaille on iso alue jatkossa. Se on osaamista, jota minä sinne vien.

Mars sanoo, ettei Saunalahden pörssilistaus ole juuri vaikuttanut nimitysuutisen julkistamisajankohtaan. Hän luottaa Saunalahden pärjäävän sittenkin, kun internet-yritysten pudotuspeli alkaa.

-Tilaajamäärä internet-asiakkaiden suhteen on ollut hyvässä nousussa. Tuloskehitys oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä positiivinen. Panostukset uusiin, kasvaviin alueisiin tuovat hyvän tuloksen jatkossa.

Marsin mukaan työpaikan vaihtoon ei liity dramatiikka. Syy ei ole Telian takkuilleessa alussa. Syksyllä Telia teki Radiolinjan kanssa sopimuksen, joka avasi portit valtakunnalliseen matkapuhelinverkkoon.

-Onneksi verkkovierailukiistat ovat ohi. Viimeiset puoli vuotta on ollut ihan oikeaa bisneksen tekoa - pitkästä aikaa.

Tuoreimmat osastosta