200001542 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sisäministeriö ei tiedä uhkauksesta

Julkaistu: 18.3.2000 0:00

Komission kanne on epävirallisten tietojen mukaan jo annettu. Sen toimittaminen on kuitenkin myöhästynyt, koska komission ympäristöpääosastossa ei ole ollut suomalaista ihmistä.

Mikäli Korkein hallinto-oikeus vahvistaa Suomen Natura-ehdotuksen osapuilleen hallituksen esittämässä muodossa, putoaa komission kanteen ensimmäiseltä osalta pohja, sillä Natura toisi yli 400 uutta erityissuojelualuetta.

Vuotos-ongelma kuitenkin jää, vaikka jo paraikaa istuukin uusi ministeriryhmä pohtimassa Naturaan lisättäviä alueita.

Myöskään sisäministeriön aluekehitysosastolla ei ollut eilen tietoa aluerahoja uhkaavasta vaarasta.

-Meille ei ole annettu mitään tämänsuuntaista tietoa neuvotteluissakaan, kertoo neuvotteleva virkamies Mårten Johansson.

Tuoreimmat osastosta