200001411 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Uusi nimi helpotti Aldatan alkustarttia

Julkaistu: 4.3.2000 0:00

Vantaalaisen Aldata Solutionsin toimitusjohtaja Jarmo Kalliola sanoo olleensa hyvin tietoinen edessä olevasta taipaleesta, kun hänen yhtiönsä osti noin vuosi sitten espoolaisen Flexim Securityn. Yrityskaupan motiivina oli lisäosaamisen hankkiminen kaupanalan tietojärjestelmiin. Ennen kaupan sinetöimistä osapuolet perkasivat toistensa toimintatapoja ja -kulttuuria hyvinkin tarkkaan.

-Sulautumista ja yhteistyötä edisti se, että tuosta kaupasta lähtien molemmat jatkoivat uuden Aldata-nimen alla. Samalla lähdettiin rakentamaan myös uutta yhteistä yrityskulttuuria, kertoo Kalliola.

Ostettu yritys teki 38 miljoonan markan liikevaihtoa ja sillä oli 42 työntekijää. Isolla osalla henkilöstöä oli yhtiön osakkeita ja sitoutumisaste työhön korkealla, mikä sekin toimitusjohtajan mukaan helpotti tilannetta. Jälkihoidossa ei silti vältytty täysin irtisanomisilta.

Kalliolan mukaan vielä on liian aikaista arvioida, kuinka hyvin Aldata-kulttuurin rakennustyö on onnistunut.

-Tällainen prosessi vie monia vuosia, ja johtaja on siinä avainasemassa. Tuota isoveli-asennetta on ainakin meillä vältelty, sillä Fleximin toimitusjohtaja on meillä Aldata Industriesin keulilla, Kalliola huomauttaa.

Savolaissynergiaa takkien tekoon

Isommat sudenkuopat on kuulemma väistetty myös kuopiolaisen Turo Tailorin ja Turun kupeessa Piikkiössä toimivan Oratopin kaupassa. Varsinaissuomalainen takkitehdas siirtyi viime keväänä savolaisomistukseen kaupantekoa varten perustetun Oratrend Oy:n kautta.

-Tehdas, tuotteet ja myyntiporras olivat meille jo ennakolta tuttuja. Kilpailijaahan me emme ostaneet, sillä Oratop tekee päällystakkeja ja me pukuja. Ennakkoasenteita lievensi varmasti sekin, etteivät tehtaan tulevaisuudennäkymät yksinäisenä valmistajana näyttäneet kovin valoisilta, selvittää toimitusjohtaja Heikki Vuorinen.

Kuopion päässä muutokset ovat jääneet vähiin, sillä viilaukset oli tehty jo lamamyllyssä. Piikkiössä on sen sijaan terästetty tuotantoa ja uusittu hallinnon tietojärjestelmiä.

-Yhteensovitusongelmia on oikeastaan ollut odotettua vähemmän. Itse asiassa Piikkiössä tehdään nyt parasta tulosta pitkään aikaan. Se tosin pätee meihinkin, kehaisee Vuorinen.

Tuoreimmat osastosta