Arkipäivän auttajien työstä elinkeino

Julkaistu:

Yhteiskunnan, työelämän ja kotien muutokset kasvattavat kotityöpalveluiden kysyntää, mutta koko kotityöpalvelu on elinkeinona alkutekijöissään. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Kodeissa ei tiedetä mistä ja millaisia palveluja saa ja alan koulutus on järjestämättä.

Näin arvioivat tutkija Taija Härkki ja professori Anu Raijas kotityöpalvelujen tilannetta Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen julkaisemassa tutkimuksessa.

Tutkijat peräävät päättäjiltä piikapuheiden sijasta kykyä nähdä, mitkä asiat edesauttavat yhteiskunnan tehokasta toimintaa. Kotityöpalveluja eivät tarvitse vain vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tosin heillekään ei nyt kotityöapua ole riittävästi tarjolla. Esimerkiksi työelämän muutos on pannut perheet ja yksinasujatkin lujille ja erilaisissa kodeissa tarvitaan arkista ulkoista apua.

Koti ei kuitenkaan ole mikä tahansa työpaikka, sillä kotityössä liikutaan ihmisen lähireviirillä. Kotipalvelujen tarjoajalta vaaditaan myös sosiaalisia taitoja ja koko palvelutarjonnalta luotettavuutta. Laitospalveluiden ammattitaito ei sujuvasti muutu kotipalveluiden ammattitaidoksi.

Julkinen sektori on pitkälti suunnannut kotityöpalvelujen kehitystä, sanovat tutkijat. Päättyneellä vuosikymmenellä lama ja julkissektorin leikkaukset ovat johtaneet siihen, että kotipalvelut ovat keskittyneet entistä enemmän sairaudenhoitoon ja sosiaaliseen ohjaamiseen laajempien kotipalvelujen kustannuksella.

Myös koulutuksessa koti ja kodinhoito on poistettu ammattinimikkeistä. Keskiasteen uudistus yhdisti hoiva- ja hoitoalan ammatit lähihoitajaksi, joka ei ole kodinhoidollisten tehtävien ammattilainen.

Härkki ja Raijas määrittelevät kotityöpalvelun eri ikäisten, erilaisissa elämäntilanteissa ja ympäristöissä elävien ihmisten arkipäivän auttamiseksi sellaisissa tehtävissä, joissa ei tarvita sairaanhoitoalan ammattikoulutusta. Kotipalveluyritysten mukaan eniten kodeissa kysytään siivousta, ruuanvalmistusta, asiointia ja asiointimatkoilla mukana kulkemista, mutta kysyntää on myös esimerkiksi lasten tilapäishoidolle, ikkunanpesulle, leivonnalle, kodin juhlien hoitamiselle ja pihatöille.

Kotityön verotukikokeilut jatkuvat tämän vuoden loppuun. Pirkanmaalaisten kotityöpalveluiden käyttäjien keskuudessa tehdyn haastattelututkimuksen mukaan tuen loppuminen vähentäisi myös kysyntää selvästi. Palveluiden käyttäjien mielestä palveluyrityksille annettavan tuen malli on selkeästi helpompi kuin palvelun ostajalle tulevan verovähennyksen malli.

Kodeissa on pulaa ajasta, joskus osaamisestakin, joten työnantajastatus velvoitteineen ei kuvioon sovi, vaan kotityöpalvelun on kehityttävä elinkeinotoiminnaksi. Palkkaverotuksen verokiila pitää huolta siitä, että ilman yhteiskunnan tukea kattavaa elinkeinoa on vaikea saada syntymään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  2. 2

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  3. 3

    Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

  4. 4

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  5. 5

    Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

  6. 6

    Lemminkäinen haluaa sulautua YIT:hen – KKV hakee jatkoaikaa fuusion käsittelyyn

  7. 7

    Suomeen tilattujen pakettien tulppa vain paisuu – jo 640 000 lähetystä jumissa Kiinassa

  8. 8

    THL selvitti: Näin peliongelmainen retkahtaa – mainonnalla ja kauppojen automaateilla suuri vaikutus

  9. 9

    Myös Suomen Finanssivalvonta varoittaa bitcoinin riskeistä

  10. 10

    Pihlajalinnan toimitusjohtaja vaihtuu – Aktan jättää tehtävänsä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  2. 2

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  3. 3

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  4. 4

    Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

  5. 5

    Tällainen olisi ex-roviolaisen visioima Helsinki–Tallinna-tunneli – ”Ei kannata tehdä vain helppoja asioita”

  6. 6

    Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

  7. 7

    Pihlajalinnan toimitusjohtaja vaihtuu – Aktan jättää tehtävänsä

  8. 8

    Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

  9. 9

    Bitcoin-futuureiden kauppa alkoi 25 prosentin nousulla ja kahdella tauolla

  10. 10

    Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Johanna heräsi mökillään metsäkoneen mellastukseen ja karmeaan näkyyn – UPM pahoittelee ”inhimillistä virhettä”

  2. 2

    36-vuotias teki kirpputorikokeen puoli vuotta sitten ja on nyt miljonääri

  3. 3

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  4. 4

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  5. 5

    Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

  6. 6

    23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

  7. 7

    Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

  8. 8

    Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

  9. 9

    IS selvitti liittopomojen palkat, edut ja bonukset: jopa 28 000 €/kk – katso lista

  10. 10

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  11. Näytä lisää