Vanha kiinteistökupla varjostaa yhä

Julkaistu:

Merita-Nordbanken joutuu jälleen tekemään kiinteistöyhtiö Aleksian omistuksista 500 miljoonan markan alaskirjauksen. Tämä tarkoittaa, että kiinteistöjen arvo on edelleen ollut liian korkea. Toiveissa on, että tästä eteenpäin arvo olisi realistisella tasolla.

Kiinteistösijoitusyhtiö Aleksian kiinteistöomaisuus periytyy SYP:ltä ja KOP:lta. Viime vuosikymmenen laman alhossa omaisuusarvojen romahtaminen ja tulorahoituksen ehtyminen pudottivat monia yrityksiä polvilleen. Lainat jäivät hoitamatta ja niiden vakuuksina olleet kiinteistöt joutuivat pankkien käsiin.

Pankkien kannalta ongelmana oli paitsi se, että vakuuskiinteistöjä putosi syliin kerralla valtavia määriä, myös se, että 1980-luvun lopun kiinteistökuplan aikana kiinteistöjen vakuusarvot olivat kohonneet epärealistisen korkeiksi. Lama ajoi suomalaispankit kriiseihin. Säästöpankkien ongelmakiinteistöjä hoitamaan perustettiin valtion omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal. SYP ja KOP pyrkivät hoitamaan ongelmansa itse.

Pankkien heikko taloustilanne ei kuitenkaan sallinut saattaa niiden haltuun joutuneiden kiinteistöjen arvoa oikealle tasolle. Alaskirjaus varsinkin 1990-luvun puolivälin alhaisten kiinteistöhintojen tasolle olisi merkinnyt pankkien vakavaraisuuden romahdusta. Sitä ne eivät olisi kestäneet. Arvonalennuksia onkin tehty vähitellen pidemmän ajan kuluessa.

Erityisen vaikea tilanne oli KOP:lle, jolla oli paljon yliarvostettuja kiinteistöjä. On mielenkiintoista havaita, että arvojen alentamiseen kirjanpidossa on edelleen tarvetta, vaikka kiinteistöjen hinnat ovatkin tällä hetkellä jo lähellä 1980-luvun lopun hullujen vuosien tasoa. Tästä voi päätellä, että synkkinä lamavuosina pankkien kiinteistöomaisuuksien arvo oli enimmäkseen ilmaa.

Käytännössä tämä merkitsee, että pankkien säilyminen hengissä olisi ollut hyvin kyseenalaista, jos niiden olisi jostakin syystä ollut pakko kirjata kiinteistöjen arvot realistiselle tasolle. Tämä koski erityisesti KOP:ta, jonka taseessa yliarvostetuilla kiinteistöomistuksilla oli tärkeä asema.

Tässä suhteessa laman varjo on odottamattoman pitkä. Seitsemän erinomaisen kasvun vuottakaan eivät ole vielä kokokaan hävittäneet ongelmia, joita kuplatalouden ylläpito muutaman vuoden ajan 1980-luvun lopulla aiheutti. Tämä on syytä muistaa myös nykyään pohdittaessa erilaisten omaisuusarvojen kestävyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    5. 5

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    6. 6

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    9. 9

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    10. 10

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää