199903072 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Huonekaluvienti Venäjälle elpyy

Julkaistu: 30.12.1999 0:00

Suomalaisten huonekalujen kysyntä Venäjälle on vientiyritysten mukaan selkeästi piristynyt vuoden toisella puoliskolla. Näin ilmoittivat kaikki 26 suomalaisyritystä, jotka osallistuivat Moskovan kansainvälisille Mebel-99 huonekalumessuille marraskuun alussa.

Huonekalujen vienti Venäjälle putosi viime vuoden elokuussa alkaneen talouskriisin jälkeen noin 63 prosenttia. Eniten kärsivät julkiskalusteiden ja keittiökalusteiden vienti. Kotihuonekalujen vienti putosi vain puolella. Vienti säilyi matalalla tasolla myös vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Huonekaluvientiä edistävän Suomalainen huonekalu ry:n pääsihteeri Juhani Husu näkee Venäjän olevan kuitenkin lupaava markkina suomalaisille huonekaluille.

-Euroopan ja Skandinavian markkinat ovat jo kypsiä. Sinne pääsy vaatii suuria ponnisteluja ja kustannuksia. Itä on ainoa suunta, jossa on todellisia mahdollisuuksia kasvuun kohtuullisen pienin panostuksin.

1990-luvulla ennen romahdusta suomalaiset veivät Venäjälle vuosittain yli 300 miljoonan markan edestä huonekaluja, kun neuvostoajan ennätys oli vain 200 miljoonaan markkaa.

Venäjä ohitti myös Ruotsin tärkeimpänä vientimaana. Nyt Venäjä on jälleen kakkosena.

Julkiskalustepuolella seuraavan kulutuspiikin Husu ennustaa tulevan siitä, kun venäläiset hotellit aloittavat toden teolla uusimaan 1960-70-luvuilla hankittuja kalusteitaan, jotka usein ovat suomalaisia.

Tuoreimmat osastosta