Helsingin Puhelin torjuu Kilpailuviraston arvostelun

Julkaistu:

Viraston
Helsingin Puhelin pitää Kilpailuviraston kannanottoa yhtiön määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä sekä yllättävänä että perusteluiltaan ristiriitaisena. Yhtiö toteaa etsineensä koko ajan oikeudenmukaista hinnoittelukäytäntöä nopeasti kehittyvään tietoliikennealaan.

Kilpailuviraston mielestä Helsingin Puhelin on hinnoitellut tilaajayhteydet ja kiinteät yhteydet syrjivästi, sitovasti ja kohtuuttomasti. Viraston keskiviikkoisen kannanoton mukaan HPY on toiminta-alueellaan määräävässä asemassa kiinteän televerkon tilaajajohtojen tarjonnassa ja yhtiö on käyttänyt asemaansa väärin sekä hinnoittelussaan että sitoessaan yhteyksien vuokrauksen muiden telepalveluiden hankkimiseen.

Kohtuuton hinnoittelukäytäntö on Kilpailuviraston mielestä aiheuttanut merkittäviä vahinkoja paikalliselle telekilpailulle ja HPY:n kanssa kilpaileville teleyrityksille.

Virasto on ottanut esimerkiksi Keravan kaupungin puhelinkeskuksen kokonaisratkaisusta järjestetyn tarjouskilpailun. HPY:n kokonaistarjous oli halvempi kuin hinta, jolla kilpailevat operaattorit olisivat voineet vuokrata palveluun tarvittavat tilaajayhteydet.

HPY:n toimitusjohtaja Matti Mattheiszen muistuttaa, että toimialan varsinainen valvoja ei ole löytänyt Keravan-kaupasta mitään moitittavaa. Mattheiszenin mielestä viraston kannanotto onkin summittainen ja vaikeasti ymmärrettävä.

Helsingin Puhelimen hinnoittelukäytäntö siirtyy kilpailuneuvoston ratkaistavaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    6. 6

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    7. 7

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    10. 10

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    8. 8

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    9. 9

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    10. 10

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      36-vuotias teki kirpputorikokeen puoli vuotta sitten ja on nyt miljonääri

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    8. 8

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    10. 10

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    11. Näytä lisää