1999019901 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Metso myy Timberjackin yhdysvaltaiselle Deere & Companylle

Julkaistu: 14.12.1999 0:00

Metsäkoneyhtiöstä kertyy myyntivoittoa noin 2,4 miljardia

Metso-konserni myy metsäkoneita valmistavan Timberjack-ryhmän yhdysvaltalaiselle Deere & Companylle 600 miljoonalla eurolla eli 3,6 miljardilla markalla. Timberjackin maailmanlaajuinen toiminta siirtyy ostajalle heti, kun kauppa saa viranomaisluvat. Kauppahinta maksetaan rahana. Kaupan jälkeen Deerellä on lähes 40 prosentin osuus maailman metsäkonemarkkinoista.

Metson toimitusjohtajan Heikki Hakalan mukaan Timberjackin kirja-arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Myyntivoittoa kertyy näin arviolta 400 miljoonaa euroa eli noin 2,4 miljardia markkaa, joka kaupan toteutuessa kirjataan ensi vuodelle.

Kauppa vaatii vielä EU:n ja Yhdysvaltain kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yhtiöt odottavat EU:n ja Yhdysvaltain viranomaisten hyväksyvän kaupan ensi vuoden alkukuukausina. Hakala ei usko luvan saamisen tuottavan ongelmia.

-Yhtiöiden toiminta on toisiaan täydentävää, ei päällekkäistä, Hakala sanoo.

Deeren Construction Equipmentin varatoimitusjohtajan Douglas Andersonin mukaan Deere on valmis toimiin, jos viranomaislupien saaminen edellyttää niitä.

Hakalan mukaan Metso aikoo kaupan jälkeen vahvistaa ydintoimialoja ja jatkaa kasvuaan sekä yritysostoin että luonnollisen kasvun turvin. Kasvua odotetaan erityisesti after sales -puolella. Prosessiteollisuudessa painopisteiksi on valittu sellu- ja paperiteollisuus, rakennus- ja maanrakennusteollisuus sekä kaivosteollisuus.

Yhdistymisestä kustannusetuja

Liiketoimintojaan yhdistämällä Timberjack ja Deere kertovat saavuttavansa kustannusetuja tuotesuunnittelussa, hankinnoissa ja tuotannossa. Deere & Companyn pääjohtajan Hans W. Bechererin mukaan Timberjackin hankinta on tärkeä osa yhtiön maailmanlaajuista kasvustrategiaa.

Deere & Company on yksi maailman suurimmista maatalouskoneiden toimittajista. Yhtiön liikevaihto viime vuonna oli 13,8 miljardia dollaria eli noin 70 miljardia markkaa. Timberjackin liikevaihto oli 3,15 miljardia markkaa. Deere & Companyn palveluksessa on noin 37 000 työntekijää, ja Timberjackissä työskentelee 1 900 henkeä kymmenessä eri maassa. Suomessa Timberjackilla on 400 työntekijää: 220 Joensuun tehtaalla ja loput Tampereen tuotekehityskeskuksessa ja myyntiyhtiössä.

Deerestä tulee pitkäaikainen omistaja

Timberjackin toimitusjohtaja Mikko Rysä suhtautuu luottavaisesti uuteen omistajaansa ja sen suunnitelmiin.

-Strategiamme täydentävät toisiaan sekä tuotteiden että maantieteellisen peiton osalta, päällekkäisyyksiä ei ole. Odotamme uuden omistajan strategian lisäävän myyntiä ja kannattavuutta, Rysä toteaa.

Hänen arvioi yhtiöiden markkinaosuuksien pysyvän ennallaan tai kasvavan, sillä yhtiöt säilyttävät molempien jakelukanavat ja tuotemerkit. Rysän mukaan Deerestä tulee pitkäaikainen omistaja, joka luo vakaan pohjan Timberjackin kehitykselle.

-Deerellä on maailmanluokan osaamista, joten sen resurssit vahvistavat metsäkonetoimintaamme, Rysä sanoo.

Timberjack säilyy itsenäisenä

Viranomaislupien jälkeen yhtiöt aloittavat yhteisen Timberjack-Deere-projektin, jonka tarkoituksena on tutkia ja hyödyntää saavutettavat edut. Synergiahyötyjä odotetaan komponenteissa, teknologiassa, logistiikassa ja hankinnoissa.

Timberjack säilyy itsenäisenä toimialana Deeren maanrakennuskone-divisioonassa. Timberjackin johto jatkaa nykyisissä tehtävissään.

Rysän mukaan sekä Timberjackin että John Deeren tuotemerkit säilyvät. Timberjackin nykyinen johto jatkaa Deeren palveluksessa.

Tuoreimmat osastosta