1999013602 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Perheyhtiö Räsänen menestyy puulla

Julkaistu: 23.11.1999 0:00

Mikkeliläinen OR-konserni on kehittynyt 1946 toimintansa aloittaneen Olavi Räsänen Oy:n ympärille. Pääyhtiön lisäksi konserniin kuuluvat Savopak Oy ja Parlatuote Oy.

Konsernin liikevaihto viimeisellä tilikaudella oli 315 miljoonaa markkaa ja konserni työllisti noin 480 henkilöä. Konsernin tuotteita ovat parketit, sahatavara, kuormalavat, liimalevyt ja kaiuttimet sekä muut puualan erikoistuotteet. Merkittävä osa tuotannosta menee vientiin.

Konserni harjoitti myös kuljetustoimintaa vuoteen 1996 saakka, jolloin se myi pois puolensataa kuorma-autoaan. Syynä oli kuljetusalan epäterve kilpailutilanne.

Konsernin toimitusjohtaja Raimo Räsänen kertoo, että puunjalostusalalla pärjääminen edellyttää jatkuvaa tuotekehitystä ja kustannussäästöjen hakemista.

-Investoida pitää koko ajan, ja me pyrimme kasvamaan terveesti, omilla eväillä. Toki olemme käyttäneet investointiavustuksiakin, mutta niiden puutteeseen investoinnit eivät ole koskaan kaatuneet.

Räsänen-konserni on vakavarainen ja tekee tasaista tulosta. Työntekijöiden vaihtuvuus on pieni ja yrityksessä on paljon toisen polven työntekijöitä. Toista polvea edustaa myös toimitusjohtaja.

Kysymykseen, miksi Etelä-Savo ei maakuntana ole menestynyt, Raimo Räsänen vastaa, että liekö kateus erisorttista kuin muualla.

-Verkottuminen ei oikein täällä onnistu. Projekteja kyllä viritellään, mutta toimivien yritysten edustajat ovat niissä vähemmistönä. Ja usein projektit lähtevät enemmän oppilaitosten kuin yritysten tarpeista.

Yhdeksi Etelä-Savon kasvualaksi on kirjattu puun jatkojalostus. Puunjalostusbisneksestä kiinnostuneille Räsänen antaa yksinkertaisen ohjeen.

-Pärjääminen edellyttää kilpailukykyä ja ennen kaikkea markkinoita. Tuotantoa kyllä saa aina syntymään. Räsänen ei oikein jaksa uskoa myöskään Etelä-Savon itäbisneksiin.

-Se ei ole purrut puheita ja suunnitelmia pidemmälle.

Tuoreimmat osastosta