199909859 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

WTO-sopu nostatti Kiina-kuumeen Wall Streetilla

Julkaistu: 19.11.1999 0:00

Dransfield China Paper -yhtymän kurssi pomppasi muutamassa tunnissa 2 600 prosent

New York Yhdysvaltain ja Kiinan viime maanantaina allekirjoittama sopimus Washingtonin tuesta Kiinan jäsenyydelle Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on käynnistänyt Yhdysvaltain osakemarkkinoilla ryntäyksen Kiina-osakkeisiin.

Kiina-ilmiön tähtiä eivät ole olleet asemansa jo vakiinnuttaneet hongkongilaisyhtiöt. Esimerkiksi Kiinassa matkapuhelinpalveluja tarjoavan hongkongilaisen China Telecom -yhtymän osakekurssi laski keskiviikkona 6,4 prosenttia 86,56 dollariin.

Sijoittajat ovat hakeneet markkinoilta sellaisia Manner-Kiinan markkinoilla toimivia yhtiöitä, joiden osakkeilla käydään hyvin pientä kauppaa Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoilla. Tällaisten yhtiöiden päivävaihto on jäänyt keskimääriin muutamaan sataan osakkeeseen. Näiden yhtiöiden markkinanäkymien ja saman tien osakekurssien toivotaan nousevan, jos Kiina lopulta hyväksytään WTO:n jäseneksi.

Kiinasta internetin kaltainen taikasana

New Yorkin arvopaperipörssissä ja Nasdaqissa on listattuna yhdeksän yhtiötä, joiden nimessä on sana China. Näistä yhdeksästä yhtiöstä kuuden kurssi on noussut viime perjantain jälkeen vähintään 60 prosenttia. Sijoittaja, joka osti perjantaina - ennen WTO-sovun julkistamista - samalla tasasummalla kaikkia kuutta osaketta, oli nelinkertaistanut sijoituksensa keskiviikon kaupankäynnin päättyessä.

Ostoryntäyksessä ei ole pahemmin tutkittu Kiina-yhtiöiden taseita tai kasvunäkymiä, vaan pelkkä China-sana on näyttänyt riittävän sijoituspäätöksen perusteeksi.

Kiinteistökunnostuksia Kiinassa tekevän China Prosperity International -yhtymän osakkeen hinta oli maanantaina 1,00 dollaria. Tarkemmin määrittelemättömistä internet-hankkeistakin vihjailleen yhtiön päätöskurssi nousi tiistaina 11,06 dollariin 521 100 osakkeen vaihdolla, mikä ylitti yhtiön osakkeiden koko edellisen vuoden vaihdon.

Keskiviikkona China Prosperity Internationalin osakekurssi käväisi 80 dollarissa, mutta asettui päivän päättyessä 32,06 dollariin. Vaihtoa kertyi keskiviikkona 4,4 miljoonaa osaketta, mikä ylittää yhtiön osakkeiden kokonaisvaihdon vuodesta 1995 lähtien, jolloin yhtiö listautui Nasdaqiin.

China Resources Developmet -raakakumiyhtiön menestystä ei häirinnyt edes yhtiön esittämä varoitus tappioiden kasvusta. Yhtiön päätöskurssi nousi keskiviikkona 6:sta 25,00 dollariin 906 000 osakkeen volyymilla. Vaihtovolyymi oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin liikkeelle laskettujen osakkeiden määrä.

Paperituotteita välittävän ja paperitehtaita Kiinassa rakentavan Dransfield China Paper -yhtymän osakkeita vaihdettiin lokakuussa kahtena päivänä. Pelkkää tappiota tuottaneen yrityksen kurssi oli tiistaina 0,44 dollaria. Keskiviikkona paperiyhtiön kurssi pomppasi 1,06 dollarin avauksesta kaupankäynnin aikana 29,00 dollariin, mikä merkitsee 2 629 prosentin kurssinousua. Päivän lopulla Dransfieldin kurssi asettui 11,13 dollariin 1 320 000 osakkeen volyymilla.

Kiinan markkinoiden asiantuntijat ovat kiirehtineet varoittamaan liiallisesta innostuksesta, sillä Kiinan markkinoiden avautuminen ei yli kahdeksan prosentin kasvuennusteista huolimatta suinkaan takaa menestystä kaikilla aloilla. Sijoituskohteita valittaessa tulisi noudattaa samoja kriteereitä kuin missä tahansa muualla.

Tuoreimmat osastosta