1999017620 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kotiuutiset aamiaispöytään

Julkaistu: 10.11.1999 0:00

Chicago Uutisia pukkaa tuntikaupalla televisiokanavilta ja sivumäärin sanomalehdistä, mutta millaisia uutisia? Määrä ei lisää laatua, ja Yhdysvalloissa maailmanuutiset kertovat muiden osavaltioiden, eivät toisten mannerten tapahtumista. Viikon uudella mantereella vietettyään kuulisi mielellään myös sen ulkopuolisesta maailmasta.

Kannettavalla tietokoneella saa yhteyden laatulehtien nettisivuille, mutta kahvikupin sisällön läikyttäminen koneen ylle on todistetusti kohtalokasta. Ihminen on tapojensa orja: aamiaisella luetaan edelleen painettua lehteä.

Silmä osuu kadunvarressa eurooppalaiseen kirjakauppaan. Sieltä varmaankin saa edellisen päivän englantilaisen päivälehden. Kyllä: heti tärppää ja kahmaisen muutaman kilon Sunday Timesia kainalooni.

Kassalla havaitsen nipun hyvälle paperille kopioituja värikkäitä tabloideja. Hetkinen: ne ovat tämänpäiväisiä eurooppalaisia aamulehtiä! Epäröin hetken, onko puodinpitäjä printannut lehtiä omaksi ilokseen, mutta kaupan ne ovat ja lisään lontoolaisen Guardianin ostoksiini.

Hotelliin ja toimistoon

PressPoint on newyorkilainen yritys, joka toimittaa aamukannossa pariakymmentä kansainvälistä päivälehteä hotelleihin, kirjakauppoihin ja toimistoihin. Palvelu ulottuu tällä hetkellä New Yorkin ja Chicagon lisäksi Washingtoniin, Los Angelesiin, San Franciscoon, Philadelphiaan sekä Sao Pauloon ja Lontooseen.

Huomaan oman hotellini listassa, ja soitto conciergelle tuo kiitos aikaeron painotuoreen Guardianin huoneeseeni ennen aamuseitsemää kolmena seuraavana päivänä. Eikä maksa paljon: 3,50 dollaria päivässä.

Tervetuloa takaisin eurooppalaisen jalkapallon pariin. Kaiken lisäksi kansainvälinen painos kertoo edellisillan tulokset toisin kuin lehden Keski-Euroopan kioskeissa myytävä versio.

PressPoint lupaa lehden aamiaispöytään, kun tilaus tehdään edellispäivänä iltakymmeneen mennessä. Eikä tilauksen pituudessa ole minimiä, yksi päivä ja lehti riittää.

Valikoima laajenee koko ajan

Eurooppalaisista laatulehdistä ovat jakelussa myös esimerkiksi ranskalainen Libération, saksalainen Süddeutsche Zeitung ja espanjalainen El Mundo. Vanhan mantereen taloustietoa jakavat muun muassa saksalainen Handelsblatt ja itävaltalainen Der Standard.

Valikoimassa on myös sanomalehtiä Venäjältä, Puolasta, Koreasta, Dubaista, Libanonista, Meksikosta, Brasiliasta ja Yhdysvalloista.

Lista kasvaa koko ajan: pian mukaan luvataan länsinaapurin Dagens Industri.

New Yorkissa ja Chicagossa palvelu ulottuu pariinkymmeneen hotelliin molemmissa, Washingtonissa noin kymmeneen majapaikkaan.

Lehtien kappalehinta, 1,50-3,50 dollaria, sisältää toimituskulut.

PressPoint, 540 Madison Avenue, New York. N.Y. 10022. E-mail: subscribe@presspoint.com, faksi: +1-212-295 5003, puh: +1-800-773 7776, (USA:ssa) 212-295 5056.

Tuoreimmat osastosta