19990263 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroon siirtyminen kestää enintään kaksi kuukautta

Julkaistu: 9.11.1999 0:00

EU:n valtiovarainministerit päättivät yhtenäistää eurorahan liikkeeseenlaskua vuoden 2002 alussa. Rahanvaihtojakso kansallisista valuutoista euroon kestää maasta riippuen neljästä viikosta kahteen kuukauteen, kun laki sallisi maille kuuden kuukauden siirtymäjakson.

Jäsenmaat pyrkivät vapaaehtoisella rahanvaihtojakson lyhentämisellä säästämään elinkeinoelämän kustannuksia, jotka nousevat huomattavasti kahden valuutan käsittelystä samanaikaisesti.

-Tästä hyötyvät esimerkiksi peliautomaattien pitäjät, perustelee rahakomissaari Pedro Solbes.

Suomen valtiovarainministeriö ei ole vielä päättänyt oman siirtymäkautensa pituudesta. Päätös tehtäneen tämän vuoden puolella.

Tuoreimmat osastosta