1999019631 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Perintätoimistoja kiinnostaa yritysten koko laskutusbisnes

Julkaistu: 21.10.1999 0:00

Aktiv Kapital lähti jo liikkeelle

Perintätoimistot ovat alkaneet kiinnostua yhä enemmän yritysten koko maksuliikenteen hoitamisesta ja myös rahoitusalan palveluista.

Runsas vuosi sitten norjalaisen Aktiv Kapital -konsernin omistukseen siirtynyt Lakimiesten Perintätoimisto tarjoaa yrityksille pakettia, jolla hoidetaan muun muassa perintä, laskutus, reskontra, luottokelpoisuusanalyysit ja rahoituspalvelut. Bisneksen tukirankoina ovat reaaliaikaisen toiminnan mahdollistava internet sekä usko siihen, että laskutusruljanssin pyörittäminen on niin pienille kuin isoillekin yrityksille ulkoistettavissa oleva menoerä.

Parhaimmillaan perintätoimisto voikin ensin karhuta laskua ja, mikäli asiakas ei sitä pysty maksamaan, tarjota sen hoitamiseen lainarahoitusta.

-Perinteinen perintämarkkina ei enää juurikaan kasva, siksi palvelutarjontaa on laajennettava. Kun laskutusrutiinit hoitaa ulkopuolinen partneri, voi yritys keskittyä pääbisneksen pyörittämiseen, selvittää Aktiv Kapital Finlandin johtaja Matti Wederhorn.

Katse on suunnattu ripeään kasvuun lähteneisiin sekä taantuvilla markkinoilla toimiviin yrityksiin.

-Niillä molemmilla on tarvetta viilata kustannusrakenteitaan, ulkoistaa toimintoja ja keskittyä sitä kautta ydinliiketoimintoihin, lisää toimitusjohtaja Mauno Lehtonen.

Kaksikko uskoo, että uudet palvelut ovat heille perintää isompi bisnes jo parin vuoden kuluessa. Markkinanäkymistä kertoo Wederholmin mukaan jotain se, että nykyisellään noin 90 prosenttia yrityksistä hoitaa laskutuksensa itse.

Synergiaa Suomesta

Aktiv Kapital Finland tekee tänä vuonna 15 miljoonan markan liikevaihdon ja on Suomen kolmanneksi suurin perintätoimisto.

Aktiv Kapitalin norjalainen konsernijohtaja Olav Dalen Zahl kertoi yhtiön käyneen aikanaan neuvotteluja myös muutaman muun suomalaistoimiston kanssa. Kemiat osuivat kuitenkin parhaiten kohdalleen Lakimiesten Perintätoimiston kanssa.

Yhtiön toimialan laajennus internet-palveluihin ja rahoitukseen lanseerattiin Norjassa viime keväänä. Vastaanotto on ollut Zahlin mukaan hyvä, ja suuryrityksiäkin on saatu haarukkaan jo muutamia.

-Ruotsissa tällaisten asioiden kanssa ollaan selvästi Suomea ja Norjaa konservatiivisempia. Isommissa yrityksissä ulkoistaminen nostaa lisäksi esiin myös henkilöstökysymykset, Zahl huomauttaa.

Aktiv Kapital ASA on Oslon pörssissä noteerattu konserni, jolla on toimintaa Norjan, Ruotsin ja Suomen ohella myös Tanskassa. Sen liikevaihto oli viime vuonna runsaat 70 miljoonaa markkaa. Konserni omistaa saatavia noin 1,5 miljardin arvosta. Omistajia ovat muun muassa Geveran Trading Company, Morgan Stanley sekä Merita-Nordbanken.

Tuoreimmat osastosta