199907393 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yritysten on pakko investoida lisää sähköiseen kaupankäyntiin

Julkaistu: 11.10.1999 16:21

Suomalaissivut eivät nykyisin pär

jää nettikaupassa

Eurooppalaiset yritykset lisäävät investointejaan sähköiseen kaupankäyntiin. Yritykset ovat myös siirtämässä verkkokauppastrategiaansa maakohtaisesta koko Euroopan tasolle.

-Seuraava askel sähköisessä kaupankäynnissä on, että yritykset integroivat verkkostrategiansa entistä tiiviimmin muuhun liiketoimintaan, kertoo sähköisestä kaupankäynnistä vastaava johtaja Therese Torris Forrester Research -tutkimuslaitoksesta Amsterdamista. Hän kävi tiistaina Helsingissä kertomassa nettikaupan trendeistä.

Riippumaton Forrester on yksi maailman tunnetuimmista tutkimuslaitoksista, jotka analysoivat teknologiamuutoksia ja mediaa. Suomalaisiakin pörssiyhtiöitä kuuluu sen asiakaskuntaan.

Yhdysvalloissa suuria satsauksia

Yhdysvalloissa nettikauppa käydään paremmin suunnitelluilla sivuilla kuin Euroopassa. Alan ihmiset rankkaavat Amazonin, Dellin ja Ciscon sivut kärkeen. Jotta eurooppalaiset pärjäisivät kovassa kilpailussa, heidänkin on investoitava tarpeeksi sähköiseen kaupankäyntiin.

-USA:ssa yritykset kasvattavat nykyisin erittäin aggressiivisesti sähköisen kaupankäynnin budjettejaan, ja Euroopassa seurataan perässä, Torris kertoo.

Ruotsissa on jo muutama yritys, jonka sivut on noteerattu Forresterin listalla, Suomessa ei vielä ainuttakaan.

Nopeus on valttia verkkokaupassa. Kun Forrester kysyi sadalta parhaalta nettikauppiaalta, kuinka nopeasti he vastaavat asiakkaalle, 17 prosenttia yrityksistä kykeni siihen puolessa tunnissa.

-Jos ei kykene vastaamaan vuorokaudessa, voi unohtaa koko jutun, Torris toteaa.

On-line-kaupankäyntiä aloittavissa yrityksissä ei myöskään välttämättä ymmärretä, että investoinnit infrastruktuuriin ovat vain pieni osa panostuksista. Tutkimuslaitoksen piirtämän piirakan mukaan sähköisen kaupankäynnin budjetista 47 prosenttia menee markkinointiin, 24 prosenttia työvoimakuluihin ja 20 prosenttia kaupankäynnin pyörittämiseen. Vain yhdeksän prosenttia budjetista kuluu tekniikkaan.

Tuoreimmat osastosta