1999017500 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yrittäjä viidennessä polvessa

Julkaistu: 11.10.1999 15:46

Kurikan Interiöörin toimitusjohtaja Paula-Tarja Tuohisto-Kokko on yrittäjä jo viidennessä polvessa. Hänen isoisänsä Emil Järvinen oli jo vuosisadan vaihteessa puuseppämestarinopissa Tukholmassa.

-Puuseppäteollisuuden myötä tänne on syntynyt taitoa ja osaamista. Yrityshän toimii aina myös kasvattajana ja kouluttajana, Tuohisto-Kokko toteaa.

Etelä-Pohjanmaalla on perinteisesti ollut paljon puusepänteollisuutta, mutta menestyäkseen pitää uudistua. Kurikan Interiööri keskittyy yhä enemmän julkisiin tiloihin rakennettaviin LIMI-siirtoseiniin, -taiteseiniin ja -taiteoviin sekä akustisiin seiniin. Ne eristävät ääntä ja toimivat tarvittaessa myös akustisina pintoina.

Tuotannossa käytetään vanhan taidon lisäksi CNC-tekniikan tuomat mahdollisuudet. Myös suunnittelu tapahtuu pitkälti cad-perusteisesti.

-Tuoteideana on taloudellinen tilojen käyttö. Siirtoseinien avulla isoja saleja voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin.

Yrityksen liikevaihto on noin yhdeksän miljoonaa markkaa, ja se työllistää keskimäärin 25 henkilöä. Seuraavalla tilikaudella liikevaihdon arvioidaan nousevan 12 miljoonaan. Vientiin menee kahdeksan-kymmenen prosenttia tuotannosta.

-Emme ole erityisesti pyrkineet kasvattamaan liikevaihtoa, sillä viime vuodet ovat olleet yhä syvästä lamasta nousemista. Kiinnitämme huomiota kannattavuuden varmistamiseen, laatuun, tehokkuuden nostamiseen sekä toimitusvarmuuteen. Ei ole itseisarvo olla suuri, on parempi olla pieni, joustava ja kannattava, toimitusjohtaja linjaa.

Tuoreimmat osastosta