Anki-mattoja kutoo nyt naisyrittäjien verkosto

Julkaistu:

Kaavilaisten vastaisku halpatuonnille
Suomalaisilla käsityöläisillä ei ole ollut helppoa halpatuotannon ja koneellisen valmistuksen puserruksissa. Yksi sitkeä käsityöperinteen jatkaja on toimitusjohtaja Peggy Björnberg, joka kudottaa ja markkinoi käsintehtyjä Anki-räsymattoja.

Monenlaisia vaiheita kokeneita Anki-tuotteita on valmistettu pohjoissavolaisessa Kaavin kunnassa vuodesta 1972 lähtien. Siellä Björnberg on pitänyt pystyssä kutomoa, jossa nykyään työskentelee kolme kutojaa ja yksi värjäri.

Kivuttomasti ei tuotanto ole Savossakaan säilynyt. Eevi-Kirsti Järvelän yli 30 vuotta sitten perustama yritys työllisti parhaimmillaan jopa 70 naista ja vientiin meni ajoittain noin 80 prosenttia tuotannosta. Työvoimavaltaisen yrityksen kannattavuus ei kuitenkaan ajan pitkään kestänyt, ja 80-luvun lopulla yritys koki konkurssien sarjan.

Uusi organisaatio yrittäjäpohjalle

Vuosikymmenen vaihteessa Peggy Björnberg otti yrityksen nimiinsä jo huomattavasti pienentyneellä henkilökunnalla. Väen edelleen vähentämisestä huolimatta yritys oli muutaman vuoden kuluttua uudessa kriisissä. Pienen ja työvoimavaltaisen yrityksen ongelmat ovat Björnbergin mukaan kerta kaikkiaan erilaiset kuin suuryritysten.

-Myyntikate oli hyvä, mutta käyttökate ei. Palkkakulut veivät yli 70 prosenttia liikevaihdosta. Kun henkilökunta oli seitsemän viikkoa lomalla mitään ei tuotettu, mutta vuokrat ja muut kiinteät kulut juoksivat.

Edessä olikin perusteellinen remontti. Yritys luopui kokonaan vakinaisesta henkilökunnasta. Björnbergin yritys Peki Marketing Ky otti huolekseen markkinoinnin, raaka-aineiden hankkinnan ja säilytti itsellään oikeudet mattojen malleihin sekä hankki tarvittavat suunnittelijat.

Kommandiittiyhtiö antoi kutojille vuokraa vastaan koneet, ja yrittäjäkutojat vastasivat raaka-aineen jatkokäsittelystä ja kutomisesta. Kaavin kunnan omistamasta teollisuushallista jokainen maksoi vuokraa oman osansa.

Kutojilla ja värjääjällä oli kuitenkin oikeus, ja verottajan vuoksi oikeastaan velvollisuuskin omiin asiakkaisiin. Idean turvin on nyt toimittu viitisen vuotta sangen menestyksekkäästi.

-Tämä on ainoa vastaus käsityövaltaisen pienteollisuuden ongelmiin. Nyt systeemi on terve, on Peggy Björnbergin vankka mielipide.

Anki-mattoja valmistuu vuodessa noin tuhat neliömetriä. Mitään ei kudota varastoon, vaan kaikki tehdään tilauksesta. Björnberg hankkii matonkudemateriaalin saksalaisista tekstiilitehtaista. Malleista on osa vanhoja, jo Järvelän aikoinaan suunnittelemia, osa taas uuden suunnittelijan Kaija Villmanin käsialaa. Onpa kutojilla joitakin omiakin malleja.

Käsityötuotteen hinta ihmetyttää

Kotimainen käsityö ei ole halpatuote. Peggy Björnberg joutuukin usein selittelemään mattojensa hintoja.

-Mattojen valmistuskulut ovat keskimäärin 420 markkaa neliöltä. Ei siinä paljon voittoa jää, kun maksetaan vuokrat Kaavilla ja Helsingin myymälästä.

Räsymattojen kutominen ei ole pienen porukan voimin muutoinkaan kovin iso bisnes. Peki Marketing Ky:n liikevaihto on 750 000 markkaa. Lisänä pyörivät yrittäjäkutojien omien firmojen liikevaihdot.

Anki-matto on Björnbergille suomalainen huipputuote, joka tehdään Savossa niin kauan kuin se hänestä riippuu.

Anki-matot ovat kelvanneet niin koti- kuin ulkomaille. Vientiä on noin 30 prosenttia lähinnä Ruotsiin ja Norjaan. Mattoja on toimitettu muun muassa Ruotsin ja Norjan hoveihin, Mäntyniemeen sekä monien firmojen edustustiloihin kotimaassa.

Tai vaihtoehto:

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    3. 3

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    4. 4

      Jyllands-Posten: Tanskan viranomaiset haluavat Nordean oikeuteen rahanpesutapauksesta

    5. 5

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    6. 6

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    7. 7

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    8. 8

      Oma Säästöpankki: Tulos paranee selvästi edellisvuodesta

    9. 9

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    10. 10

      MobilePay sai uuden kumppanipankin Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    2. 2

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    5. 5

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    6. 6

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    7. 7

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    8. 8

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    9. 9

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    10. 10

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    10. 10

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    11. Näytä lisää