199905151 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tukholma nousi kongressikaupunkien kymmenen kärkeen

Julkaistu: 27.8.1999 15:11

Ruotsin pääkaupunki päihittää konferenssien järjestäjänä sellaiset maailman metropolit kuin New Yorkin, Madridin, Rooman ja Tokion. Tukholmassa järjestettiin viime vuonna 120 yli 300 osanottajan kansainvälistä kongressia, ja se kipusi siten maailman konferenssikaupunkien Top 10- listalle.

Yhdeksänneksi sijoittunut ja Singaporen ohi kirinyt Tukholma on edennyt nopeasti UIA:n (Union of International Associations) tilastoissa, sillä viisi vuotta sitten se oli vasta maailman 27. suosituin konferenssien pitopaikka.

Tukholman kaupungin tiedotustoimiston mukaan Tukholman menestys selittyy sillä, että kaupungista löytyy suuri joukko tasokkaita hotelleja ja konferenssikeskuksia, joita on rakennettu muun muassa vanhoihin herraskartanoihin ja linnoihin.

Myös Suomen suosio kasvaa

Myös Suomen suosio konferenssimaana on kasvussa. Suurten kansainvälisten kokousten määrä lisääntyi Suomessa 3,2 prosentilla viime vuonna, ja Helsinki sijoittui UIA:n vertailussa 16. sijalle heti Rooman jälkeen. Helsinki säilytti siten edellisvuotisen sijalukunsa.

Pariisi on yhä ylivoimainen ykkönen maailman kongressikaupunkien joukossa, ja sen suosio myös kasvaa nopeinta tahtia. Muutenkin juuri eurooppalaiset kaupungit hallitsevat kansainvälistä kokoustamista, sillä kymmenen suosituimman kongressikaupungin joukkoon mahtuu vain yksi ei- eurooppalainen.

Tuoreimmat osastosta