199907578 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euromaat hyötyvät heikosta eurosta

Julkaistu: 26.8.1999 10:27

George Soros:

Amerikkalaisen suursijoittajan George Soroksen mukaan euromaat hyötyvät heikosta eurosta.

-Se on juuri sitä, mitä alueen taloudellinen tilanne tällä hetkellä tarvitsee, Soros sanoo saksalaislehti Handelsblattille.

Soros arvostelee suunnitelmia maailman rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi.

-Uudistukset nostavat pääoman siirtojen hintaa ja haittaavat siten pääomien siirtymistä kehittyville markkinoille, hän sanoo.

Vuosien 1997-1999 rahoituskriisiä hän pitää virallisesti päättyneenä.

Tuoreimmat osastosta