19990360 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Komissio tukee Itävallan ja Irlannin vakausohjelmia

Julkaistu: 24.8.1999 22:48

EU:n komissio: Irlanti hoitaa julkisen taloutensa paremmin

kuin Itävalta

Bryssel

Euroopan komissio suosittaa Irlannin ja Itävallan vakausohjelmien hyväksymistä Ecofin-neuvoston kokouksessa ensi maanantaina. Komissio kiittää EU:n kasvuihmettä Irlantia julkisen talouden hoidosta, kun taas Itävallalle se antaa samasta syystä moitteita.

Vaikka Irlannin bruttokansantuotteen kasvu hiljenee tänä vuonna 6,7 prosenttiin viime vuoden 9,5 prosentista, maan kasvuvauhti pysyy reilusti EU-keskiarvon yläpuolella. Irlanti osoitti jo viime vuonna erityistä reippautta pudottamalla julkisen velkansa määrän alle emu-maille asetetun ylärajan, joka on 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Maan julkinen velka putoaa vuoden 2001 loppuun mennessä 43 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Irlannin julkinen talous pysyy tänä vuonna ylijäämäisenä viime vuoden malliin, jolloin se oli 1,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Komissio varoittaa Irlantia ainoastaan inflaation riskeistä, joita synnyttävät kiivaasti nousevat palkat.

Itävallan nopeutettava velkansa maksua

Komissio ei ole tyytyväinen Itävallan ponnistuksiin julkisen talouden hoidossa.

-Itävallan budjettistrategia on riskialtis odottamattomille taloudellisille suhdanneheilahteluille, sanoo rahakomissaari Yves-Thibault de Silguy.

Itävalta yrittää pudottaa julkisen talouden vajeen 1,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoden 2002 loppuun mennessä. Itävallan budjettivaje oli viime vuonna 2,2 prosenttia bkt:sta. Itävallan täytyisi kasvattaa komission mielestä turvamarginaaliaan, jotta se voisi talouskasvun hidastuessa noudattaa nykyistä aktiivisempaa budjettipolitiikkaa. Maan täytyisi madaltaa myös nykyistä nopeammin velkataakkaansa.

Itävalta yrittää saada julkisen velkansa pudotettua 60 prosenttiin bkt:sta vuoden 2002 loppuun mennessä. Tänä vuonna se saa velkataakkansa laskettua vasta 63,5 prosenttiin bkt:sta.

Saksan ja Luxemburgin ohjelmat myöhästyivät

EU-maiden päämiehet päättivät Amsterdamissa 1997, että emu-maat laativat valuuttaunionin alkuvuosiksi vakausohjelman, jota ne sitoutuvat noudattamaan sakkojen uhalla.

Itävalta ja Irlanti saavat Suomen jälkeen seuraavina emu-maina vakausohjelmalleen hyväksynnän. Suomi toimitti vakausohjelmansa komissiolle jo viime syyskuussa.

Komissio on saanut kaikki vakausohjelmat käsiteltäväkseen. Ecofin-neuvoston on hyväksyttävä ne helmikuun loppuun mennessä.

Saksa ja Luxemburg toimittivat vakausohjelmansa komissiolle vasta tämän vuoden puolella, vaikka EU:n päämiehet sopivat viime toukokuussa, että takaraja on viime vuoden lopussa.

Tuoreimmat osastosta