199902371 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Veroale työttömyyden vähentämiseksi ei ole ilmainen lounas

Julkaistu: 24.8.1999 21:02

Hyvästä talouskasvusta huolimatta työttömyys on laskenut Suomessa suhteellisen hitaasti vuodesta 1993 lähtien, kun markka oli päästetty kellumaan syyskuussa 1992 ja markan arvoa puolustavan kireän rahapolitiikan tarve loppui.

Työttömyyden hitaan alenemisen kääntöpuolena on ollut valtiontalouden rakenteellinen alijäämä. Näihin päiviin saakka valtio on nopean kasvun aikanakin ottanut koko ajan lisää velkaa.

Korkeaa työttömyyttä piti pitkään yllä yksityisen sektorin suuri velkaantuneisuus. Se johti pyrkimykseen korjata taseita, mikä puolestaan piti kulutusta ja investointeja alhaisena. Tässä suhteessa tilanne on korjaantunut. Eräs työttömyyttä ylläpitävä seikka on vieläkin olemassa, nimittäin ankara työn verotus.

Valtiovarainministeriön äskettäin julkaisemassa tutkimuksessa (Honkapohja-Koskela-Uusitalo: Työllisyys, työn verotus ja julkisen talouden tasapaino) on analysoitu työn verotuksen käyttöä työllisyyden edistämisessä sekä sen vaikutuksia julkisen talouden tasapainoon.

Tehtävänä oli selvittää työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen ja tuloveron mahdollisen alentamisen vaikutuksia palkanmuodostukseen ja sitä kautta kokonaistyövoimakustannuksiin sekä työn kysyntään. Tutkimuksessa käytettiin Suomea koskevia toimiala- ja yritystason aineistoja. Tämän jälkeen arvioitiin vaikutuksia julkisen talouden tasapainoon. Tässä otettiin huomioon työllisyyden ja palkkojen muutoksista aiheutuvat vaikutukset verotulokertymään ja muun muassa työttömyyskorvausten sekä asunto- ja toimeentulotukimenojen muutosten vaikutukset julkisiin menoihin.

Tehtyjen arvioiden mukaan yksityisen sektorin sosiaalivakuutusmaksujen alentaminen kahdella prosenttiyksiköllä kohentaisi työllisyyttä noin 5 800-13 000 hengellä riippuen työllisyyden reaalipalkkajoustojen suuruudesta. Nettokustannus julkiselle taloudelle olisi noin 2-2,7 miljardia markkaa.

Toimenpide, jossa pyritään yhtä suureen työllisyyden parantamiseen tuloveroasteen alennuksella, tulee hieman kalliimmaksi. Nettokustannus julkiselle taloudelle olisi 2,1-2,8 miljardia. Eroa selittää osin se, että tuloveroa alennettaessa on myös huomioitava julkisella sektorilla työskentelevien ja tulonsiirtoa saavien verotuksen muutoksesta syntyvät kustannukset.

Tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan veronalennukset parantavat työllisyyttä mutta eivät ole ilmainen lounas. Sosiaalivakuutusmaksun alentamisen nettokustannukset samaan työllisyyteen pääsemiseksi ovat hieman pienemmät kuin tuloveroa alennettaessa. Erot eivät ole kuitenkaan kovin suuria. Sitä paitsi tuloveron alentaminen pienentäisi tulo- ja pääomaveroasteiden välistä suurta kuilua, jota sinällään voi pitää haitallisena.

Verotuksen käyttö työllisyyden kohentamiseen näyttäisi melko kalliilta. Varaumana on kuitenkin syytä tuoda esiin, että tutkimuksessa ei ole huomioitu käytettävissä olevien tulojen muutosten vaikutuksia työllisyyteen, jotka voivat suhdannetilanteesta riippuen olla huomattavia.

Toiseksi, esitetyt arviot työllisyyden herkkyydestä reaalipalkkojen vaihteluille perustuvat historialliseen aineistoon. Tulevaisuudessa kilpailun lisääntyminen hyödykemarkkinoilla ja pääoman liikkuvuuden kasvu lisännevät työllisyyden reaalipalkkaherkkyyttä ja pienentävät näin veronalennusten kustannuksia julkiselle sektorille.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori

Tuoreimmat osastosta