1999015533 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

99-bensan myynti päättyy vuodenvaihteessa

Julkaistu: 24.8.1999 18:06

EU direktiivit puhdistavat ilmaa

Erilaiset liikenteen pakokaasupäästöt pienevät EU-maissa ensi vuoden alusta lähtien. Kymmenessä vuodessa päästöjen tulisi arvion mukaan vähentyä seitsemän prosenttia.

Ilman puhtautta varten on kaksi uutta direktiiviä, jotka säätelevät polttoaineiden koostumusta ja pakokaasujen puhdistustekniikkaa.

Uusi polttoainedirektiivi kieltää lyijyllisen bensiinin myynnin EU-maissa vuoden 2000 alusta. Lisäksi bensiinin ja dieselöljyn laatuvaatimuksia kiristetään kahdessa vaiheessa vuosina 2000 ja 2005. EU on tosin varautunut myöntämään lisäaikaa eräille Etelä-Euroopan maille.

Toinen direktiiveistä sisältää teknisiä vaatimuksia autotehtaille. Esimerkiksi katalysaattorit on saatava nykyistä pitkäikäisimmiksi.

Tuoreimmat osastosta