199904705 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EKONOMISTIT EIVÄT USKO INFLAATIOPEIKON PALUUSEEN

Julkaistu: 24.8.1999 0:00

Tukholma

Kymmenen vuotta sitten Ruotsin työttömyysaste oli kahdessa prosentissa ja inflaatiovauhti 10 prosentissa. Nyt inflaatio on ollut melkein nollassa jo vuoden päivät, ja kääntynyt pariin otteeseen jopa deflaation puolelle. Talouskasvun kiihtyessä hintojen nousun nopeutuminen on vain ajan kysymys; siitä Ruotsin ekonomistit ovat yksimielisiä.

Tutkimuslaitos Prosperan viime viikolla tekemä kysely osoittaa kuitenkin, että takavuosien inflaatiopeikon paluuseen ei Ruotsissa uskota. Työnantajien, ammattijärjestöjen, analyytikkojen ja varainhoitajien yhteinen arvio on, että inflaatio nopeutuu vuoden tähtäimellä noin 1,4 prosenttiin. Kahden vuoden kuluttua inflaatio on 1,6 ja viiden vuoden tähtäimellä 1,8 prosentissa.

Prosperan tekemän tutkimuksen mukaan suhteellisen matalan inflaation hintana on kuitenkin kohoava korkotaso. Keskuspankki Riksbankenin uskotaan korottavan ohjauskorkoaan neljään prosenttiin kahden vuoden perspektiivillä. Repo-korko on tällä hetkellä 2,90 prosenttia.

Läntisten teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD varoitteli Ruotsia muutaman viikon takaisessa raportissaan inflaation kiihtymisestä. OECD:n mukaan työttömyysasteen alentaminen ei onnistu ilman työmarkkinalainsäädännön radikaaleja muutoksia, jos inflaatiota halutaan välttää.

Merita-Nordbankenin entinen pääekonomisti, nykyään konsulttina toimiva Nils Lundgren allekirjoittaa kritiikin suurelta osin.

-Jos työttömyyttä yritetään leikata ´väkisin´, on inflaation kiihtyminen todellinen riski. Vaikka työllisyys kasvaa, saattaa rakenteellinen työttömyys hyvinkin pysytellä viiden prosentin tuntumassa, hän sanoo.

Tuoreimmat osastosta