TELIA EI PIDÄ VIERAISTA

Julkaistu:

Ruotsalainen Telia on yhdessä kahden muun ruotsalaisen teleoperaattorin kanssa vedonnut Euroopan komissioon estääkseen matkapuhelinverkkokilpailun vapauttamisen Ruotsissa. Ruotsin posti- ja telehallitus haluaisi, että matkapuhelinverkot avattaisiin maksua vastaan myös muille operaattoreille ensi vuoden alussa.

Telian mukaan kilpailun vapauttaminen vaarantaisi tulevat verkkoinvestoinnit. Samanlaista tuskaa kilpailun vaarallisuudesta ei kuitenkaan tunneta Telian omistamassa suomalaisessa tytäryhtiössä Telia Finlandissa. Tämä on puolestaan valittanut komissiolle siitä, etteivät suomalaiset Sonera ja Radiolinja päästä Telia Finlandia vierailemaan omille verkoilleen. Kiistassa ei ole kysymys lainsäädännöstä vaan siitä, kuinka paljon Telia Finlandin pitäisi Soneralle ja Radiolinjalle verkkovierailustaan maksaa.

Telia Finland yritti koukata suomalaisten yhtiöiden linjoille sveitsiläisen Swisscomin kautta. Tällä kun on voimassa oleva verkkovierailusopimus suomalaisten kanssa. Asian julkaisemisen yhteydessä hieman ihmeteltiin, miksi Telia Finland ei yrittänyt käyttää hyväkseen emonsa verkkovierailusopimusta vaan haki vauhtia Sveitsistä.

Nyt asia on selvä. Telia ja Telia Finland ovat televerkkojen vapauttamiskysymyksessä täysin eri mieltä. Telia kannattaa kilpailua Suomessa mutta ei Ruotsissa. Euroopan komission kilpailuasioita käsittelevillä viranomaisilla tulee olemaan täysi työ selvittää Telian todellinen tahto. Telia-perheessä näyttää tyttärellä ja äidillä olevan omat selkeän erilaiset näkemykset kilpailuasioista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    2. 2

      Helsinki-Vantaan lentoasemalla uusi ennätys – 18 miljoonan kävijän raja rikki!

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Totta kai kansa kuluttaa yli varojensa, kun velkaa saa ilmaiseksi

    4. 4

      Bloomberg: Deutsche Bank sai haasteen Muellerilta – syynä asiakas Donald Trump

    5. 5

      Korjausliikkeen riski voimistuu bitcoinissa – kuka pelastaa kryptovaluutan?

    6. 6

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    7. 7

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    8. 8

      Testaa, miten hyvin tunnet valuutat: 10 kysymyksen visa paljastaa näppituntumasi

    9. 9

      Työpaikkojen sisäilmaongelmista kertominen vaikeaa – asiasta raportoineet kokevat tulleensa syrjityiksi

    10. 10

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    2. 2

      Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

    3. 3

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    4. 4

      Testaa, miten hyvin tunnet valuutat: 10 kysymyksen visa paljastaa näppituntumasi

    5. 5

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    6. 6

      Tätä halvemmalla kotimaista joulukuusta ei kannata myydä – Helsingissä taas on pakko lyödä kuuselle jopa yli satasen hintalappu

    7. 7

      Korjausliikkeen riski voimistuu bitcoinissa – kuka pelastaa kryptovaluutan?

    8. 8

      Bloomberg: Deutsche Bank sai haasteen Muellerilta – syynä asiakas Donald Trump

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Totta kai kansa kuluttaa yli varojensa, kun velkaa saa ilmaiseksi

    10. 10

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    8. 8

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    9. 9

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    10. 10

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    11. Näytä lisää