AMERIKKALAINEN BUCKEYE OSTAA UPM:N WALKISOFTIN

Julkaistu:

Hinta noin 700 miljoonaa
Amerikkalainen Buckeye Technologies ostaa UPM-Kymmenen kuivapaperia valmistavan Walkisoft-yksikön liiketoiminnan. Noin 120 miljoonan dollarin (noin 700 miljoonan markan) kaupasta on solmittu aiesopimus.

Lopullinen kauppasopimus on tarkoitus solmia syksyn aikana, kun kaupan kaikista ehdoista on sovittu ja sille on saatu viranomaishyväksynnät, UPM:stä kerrotaan. Kauppahinta maksetaan seuraavan neljän vuoden aikana.

UPM perustelee Walkisoftin myyntiä keskittymisellä ydinliiketoimintoihinsa. Yhtiön mukaan kauppa luo hyvät edellytykset Walkisoftin tulevalle kehitykselle.

Kauppa merkinnee sitä, että Walkisoftin Kotkan kuivapaperitehdas joudutaan sulkemaan, sillä tehtaan tuotantolaitteisto on vanhentunut. Tehtaalla työskentelee 33 työntekijää. Sulkemisesta aloitetaan yt-lain mukaiset neuvottelut.

Yritysosto kaksinkertaistaa Buckeyen kuivapaperikapasiteetin noin 85 000 tonniin. Kaupan myötä Buckeye saa omistukseensa tuotantolaitokset Steinfurtissa Saksassa ja Charlottessa USA:ssa sekä tutkimus- jha kehitystoimintaa Suomessa.

Walkisoftin liikevaihto oli viime vuonna noin 80 miljoonaa dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    3. 3

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    4. 4

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    5. 5

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    6. 6

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    7. 7

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    8. 8

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    9. 9

      Saikkua helposti? Työterveyslääkäri kertoo mieleen jääneestä painonnostajan vaivasta

    10. 10

      Ojalan veljekset löysivät uuden vaihteen Kiinasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    3. 3

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    4. 4

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    5. 5

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    6. 6

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    7. 7

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    8. 8

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    9. 9

      Pihlajalinna leikkaa johdon palkkoja viidellä prosentilla

    10. 10

      Tilastokeskus: Työllisyyden kasvu käytännössä pysähtynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    3. 3

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää