1999021028 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

AVOIN MIELI JA LÄMMIN HUOPA MUKAAN OOPPERAJUHLILLE

Julkaistu: 10.7.1999 0:00

Savonlinnan Oopperajuhlat ovat taas pyörähtäneet käyntiin. Kokenut oopperanystävä on varannut lippunsa oma-aloitteisesti jo ajoissa, mutta monet kävijöistä ovat eksyneet paikalle yritysvieraina. Osaako oopperaa tuntematon sitten saada vaikeasta taiteenlajista kaiken irti?

-Ilman muuta, vastaa lehdistöpäällikkö Erkki Toivanen.

-Kunhan vain heittää ennakkoluulonsa hemmettiin, hän jatkaa.

Yleensä ensimmäiseksi oopperaksi suositellaan Mozartin Taikahuilua, jossa on huumoria ja seikkailuja. Tänä vuonna sitä ei kuitenkaan Savonlinnassa nähdä.

-Se on lumonnut Oopperajuhlilla kävijöitä jo kolmen sukupolven ajan ja ollut aina loppuunmyyty. Ensi kesänä se palaa taas ohjelmistoon niin lasten kuin lapsenmielistenkin iloksi, Toivanen lohduttelee.

Kuitenkin myös tämän vuoden ohjelmistossa on helppoja tapauksia.

-Varsinkin Mascagnin Cavalleria Rusticana ja Leoncavallon Pajatso menevät rokkaavan svengaavuutensa takia nuorisoon kuin häkä. Bisnesväki taas on varannut itselleen ja liikekumppaneilleen lippuja etenkin Verdin Kohtalon voimaan ja Gounodin Faustiin, jotka ovat molemmat melodioiltaan tuttuja ja juoneltaan draamallisia teoksia.

Silti varmoja ratkaisuja on mahdotonta löytää.

-Oikean oopperan valitseminen liikekumppanille on yhtä vaikeaa kuin sopivan vaimon löytäminen parhaalle ystävälle, Toivanen vitsailee.

Hyvänä vinkkinä on kuitenkin vanhuus - oopperoissa yleisöä harvemmin kiehtoo modernius.

Tänä vuonna ulkomaalaiset vieraat eivät pääse tutustumaan suomalaisen oopperan saloihin. Vuoden kuluttua kaikki on onneksi toisin.

-Ensi kesänä kantaesityksensä saa kolmen säveltäjän - Kortekankaan, Ahon ja Rehbergerin - oopperatrilogia Aika ja uni, jonka osia voidaan esittää niin yhdessä kuin erikseenkin, kertoo Toivanen.

Tänäkin vuonna ulkomaalaisvieraat pääsevät kuitenkin nauttimaan Savonlinnan keskiaikaisesta ympäristöstä. Aikaisemmin paikalla käymättömiä kannattaa neuvoa tilanteen varalta, jottei nautinnollinen elämys muuttuisi kärsimykseksi.

-Savonlinnaan ei voi tulla piikkikoroissa, sillä keskiaikaisen oopperatalomme mukulakivilattia on sangen epätasainen, Toivanen huomauttaa.

Myös huopa on tarpeen. Kuumakin kesäpäivä voi viiletä huomattavasti ja jollei huopaa tarvita lämmittämään, se pehmentää istuma-alustaa mukavasti. Tärkeintä kuitenkin on Toivasesta oikea asenne.

-Ennen ooppera oli Suomessa herrojen herkkua, mutta Savonlinna teki siitä koko kansan harrastuksen. Jotta tapahtumasta saisi kaiken irti, on oopperaa tultava kuuntelemaan avoimin mielin ilman nurjia asenteita. Valmistautumiseksi sopii librettoon tutustuminen, kun taas pukeutumisen suhteen täällä ei tarvitse kantaa huolta. Asun sijaan tunnelma ratkaisee, painottaa monet oopperat nähnyt kosmopoliitti.

Tuoreimmat osastosta