1999010521 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KEMIANTEOLLISUUS: SUHDANTEET PARANEVAT TOISELLA VUOSIPUOLISKOLLA

Julkaistu: 1.7.1999 0:00

Kemianteollisuus odottaa kansainvälisen suhdannetilanteen paranevan syksyllä. Loka-maaliskuu on ollut alalle heikon suhdannetilanteen aikaa. Huhtikuussa on kuitenkin liiton mukaan nähty ensimmäiset merkit tilanteen paranemisesta.

Venäjän viennin romahdus viime syksynä ja Kaakkois-Aasian kriisin heijastusvaikutukset EU-maiden päämarkkinoille ovat olleet vaikeuksien taustalla. Talvella kysynnän kasvu oli pääosin kotimaisen kasvun varassa.

Huhtikuun tuotanto kuitenkin nousi talven tasosta, vaikka tammi-huhtikuussa alan tuotanto jäi 3,4 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden alussa. Kasvu arvioidaan olevan viennin varassa ja heikon euron arvioidaan parantavan kilpailukykyä sekä koti- että vientimarkkinoilla.

Viime vuodelta tehdystä kannattavuusselvityksestä ilmenee, että viime vuonna muoviteollisuuden kannattavuus heikkeni edellisvuodesta, mutta kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden tuotannon kannattavuus parani edellisvuodesta.

-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Maarit Huhtaniemi, +358-9-1224088

Tuoreimmat osastosta