1999019629 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KAUNEUTTA VAIKKA LEIKKAUSPÖYDÄLTÄ

Julkaistu: 10.6.1999 0:00

Kauneusleikkauksista annetaan nykyisin sellainen kuva, kuin ne olisivat simppeli homma. Ennen salatusta asiasta on tullut arkipäiväinen ilmiö: on helppo mennä kysymään, mitä minä voisin tehdä ulkonäölleni. Tätä mieltä on Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen, Stakesin tutkija Sirpa-Liisa Hovi.

Hänen mielestään kauneusleikkauksia alettiin käsitellä 1990-luvulla aikaisempaa enemmän julkisuudessa. Tästä seurasi, että yhä useammat alkoivat tarkkailla ulkonäköään.

-On pitkälti yhteiskunnallinen kysymys, millaista ulkonäköä ihannoidaan, Hovi sanoo.

-Kun katsoo esimerkiksi lehtien välittämää kuvaa ihmisistä ja hyvästä ulkonäöstä, siinä on helposti nähtävissä tietty prototyyppi. Sama pätee pitkälti myös malleihin.

Hovin mielestä ihmiset oppivat melko nopeasti ulkonäkömallin, johon alkavat verrata itseään. Tämä malli nousee eräänlaiseksi standardiksi.

Kauneusleikkausten yleistymiseen vaikuttaa Hovin mielestä myös se, että ihmisillä on käytössä aikaisempaa enemmän rahaa.

Toisaalta myös hyvin nuoret ja opiskelijat käyvät kauneusleikkauksissa. Hovi onkin erityisen huolissaan parikymppisistä ja heitä nuoremmistakin naisista, jotka laittavat silikonia rintoihinsa.

Asiakas tuntee tulevansa hotelliin

Kauneusleikkausten suosion näkee selvästi myös mainosten lisääntymisestä. Yhä useammin lehtien mainokset kysyvät: ´Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?´.

Lisääntyneeseen kysyntään löytyy tarjontaa. Uusin tulokas on Helsingin ydinkeskustassa avattu Kirurgipalvelun yksityissairaala.

Kirurgipalvelun toimitusjohtaja, plastiikkakirurgi Matti Pakkanen sanoo, ettei suurten ikäluokkien tulo keski-ikään ole erityisesti näkynyt asiakkaissa. He suhtautuvat kehoonsa kuin Luoman luojaan, sitä ei saa muuttaa. Asiakkaita kuitenkin riittää, sillä vuonna 1977 Tampereelta aloittanut Kirurgipalvelu on laajentanut toimintaansa ympäri Suomen. Varsinaiset sairaalat ovat Tampereella ja Helsingissä. Tämän lisäksi on plastiikkakirurgin ja erityissairaanhoitajan vastaanottoja useilla paikkakunnilla.

Sairaalaan tuleminen on tehty asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Uusimman sairaalan sisustus on suunniteltu Pakkasen mukaan siten, että asiakas tuntee tulevansa pikemminkin laadukkaaseen hotelliin kuin sairaalaan.

Tuoreimmat osastosta