´UNIONIA PITÄISI KEHITTÄÄ ITSENÄISTEN VALTIOIDEN LIITTONA´

Julkaistu:

Väyrynen kieltää olleensa EU-parlamentissa oloneuvos
Paavo Väyrynen antaa sujuvasti yhtä aikaa haastattelua, tutkii Keski-Pohjanmaan karttaa ja heittää silloin tällöin autokuskina toimivalle Vuokko-vaimolle ajo-ohjeita. EU-parlamentissa Väyrysen tavoitteet ovat olleet ja ovat selvät.

-Olen keskittynyt Suomen etujen ajamiseen ja Suomen itsenäisyyden puolustamiseen. Molemmissa olen mielestäni saanut jotakin aikaan, Väyrynen kertoo vaaliauton etupenkillä.

Tärkeimpinä saavutuksinaan Väyrynen pitää EU:n pohjoisen ulottuvuuden kehittämistä ja keskustelua unionin liittovaltiokehityksestä.

-Pohjoisen ulottuvuuden kysymyksissä parlamentin liberaaliryhmä on ollut johtava voima, ja minä olen ollut ryhmässä päävastuussa asian valmistelussa, Väyrynen muistuttaa.

Sveitsiläinen valtioliitto

Liittovaltiokehityksen vastustaminen on Väyrysen päätavoitteita uudellakin vaalikaudella, jos hän EU-parlamentissa vaikuttaa.

-Olen jo loppuneella vaalikaudella saanut mielestäni aikaan keskustelua siitä, että unionista pitäisi tulla enemmänkin itsenäisten valtioiden yhteenliittymä kuin liittovaltio. Suomi on olosuhteiltaan niin erilainen muihin jäsenmaihin verrattuna. On tärkeää, että voimme päättää omista asioistamme mahdollisimman pitkälle.

Unionissa pitäisi Väyrysen mielestä saada aikaan työnjako, jossa unioni keskittyy todella laajoihin kysymyksiin ja muuten päätösvaltaa palautetaan jäsenvaltiolle. Myös ministerineuvostoa pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä unionin tärkein toimielin.

-Komission vahvistuminen vie kehitystä kohti amerikkalaismallista liittovaltiota. Unioni on itse asiassa jo hyvin lähellä liittovaltiota, ja nyt sitä pitäisi ryhtyä päättäväisesti hajauttamaan, Väyrynen varoittaa.

Väyrysen mielestä unionista pitäisi kehittää Sveitsin mallinen valtioliitto.

-Kun uutta hallitusten välistä konferenssia eli HVK:ta käynnistellään, niin siinä tilanteessa unionin kehityksen suuntaa pitäisi muuttaa.

Väyrynen aikookin pyrkiä seuraavassa EU-parlamentissa institutionaalisten asioiden valiokunnan jäseneksi.

-Se olisi paras paikka vastustaa liittovaltiokehitystä.

´Laajeneminen voi tapahtua nopeasti´

EU:n laajenemisen aikataulusta on väännetty ja tullaan vääntämään kättä vielä pitkään.

-Voi olettaa, että laajenemisen ensimmäinen vaihe toteutuu lähimmän kymmenen vuoden aikana. Aikataulu riippuu ratkaisevasti siitä, millainen strategia omaksutaan. Jos edellytetään, että uudet jäsenmaat ovat todella kypsiä jäsenyyteen, niin aikaa menee paljon ja ehkä kymmenenkään vuotta ei riitä, Väyrynen muistuttaa.

Jos Väyrysen ajama ajatus itsenäisten valtioiden yhteenliittymästä toteutuisi, niin aikataulu voisi olla nopeakin.

-Ydinkysymys on se, kehitetäänkö unionia itsenäisten valtioiden liiton suuntaan ja hyväksytäänkö samalla hyvin suuri unionin sisäinen erilaisuus ja joustavuus. Jos tämä strategia omaksutaan, niin laajeneminen voi tapahtua varsin nopeasti ja joutuisasti.

´En ole oloneuvos´

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan Väyrynen on puhunut EU:n parlamentissa vähän. Myös aloitteita ja kysymyksiä on tullut hyvin harvoin.

-On se sinänsä varmasti oikein tutkittu. On kuitenkin väärin leimata oloneuvoksiksi ne, jotka eivät ole toimineet samalla tavalla kuin tilaston kärjessä olevat edustajat. Minua on paljosta moitittu, mutta tähän mennessä ei ole vielä laiskuudesta syytetty.

Väyrysen mukaan hänellä on työssään toinen painotus. Hän on työskennellyt parlamenttiryhmän kautta, sillä hän on muun muassa liberaaliryhmän varapuheenjohtaja.

-Jos Suomen eduskunnassa esimerkiksi lähdettäisiin mittaamaan edustajien tehokkuutta sillä, että kuka puhuu paljon ja kuka tekee paljon kysymyksiä ja aloitteita, niin eihän se antaisi oikeaa kuvaa, Väyrynen painottaa.

Paavo Väyrystä, 52, ei voi ainakaan kokemattomuudesta syyttää. Väyrynen istui eduskunnassa vuosina 1970-1995 ja siitä lähtien EU:n parlamentissa. Valtiotieteen tohtori oli Suomen keskustan puheenjohtaja vuosina 1980-1990 ja keskustan presidenttiehdokas vuosien 1988 ja 1994 vaaleissa.

Väyrynen on ollut opetusministerinä, työvoimaministerinä ja ulkoasiainministerinä kolmeen otteeseen vuosien 1977 ja 1993 välillä. Väyrynen on kirjoittanut lukuisia kirjoja, esimerkiksi On totuuden aika I-II ja On muutoksen aika I-II.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    6. 6

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    7. 7

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      Akavan Erityisalat kivahti työttömyys­turvan aktiivi­mallista: Yhdenvertaisuus­ongelmaa ei voi sivuuttaa

    10. 10

      Kysely: Näillä aloilla ja alueilla työllisyys­näkymät näyttävät kohenevan – rakennus­alalla hiljenee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää