PAAVIN PUHE NOSTAA MAINOSAJAN HINTAA

Julkaistu:

Varsova Pian 21 vuotta Vatikaanin isäntänä toiminut paavi Johannes Paavali II aloittaa lauantaina lähes kaksi viikkoa kestävän kuudennen virallisen vierailun synnyinmaassaan Puolassa. Pyhiinvaellusmatkasta tulee huomattava media- ja bisnestapahtuma.

Vuonna 1978 kompromissiehdokkaana paaviksi valitun Krakovan arkkipiispan Karol Wojtylan mahtavia messuja voi seurata useilla televisiokanavilla. Talousasiantuntijoiden mukaan jumalallinen sanoma hilaa mainosminuutin hinnan kolminkertaiseksi normaaliin tilanteeseen verrattuna.

Terveydeltään selvästi heikentyneen paavin, 79, pyhiä puheita voi etukäteen ammentaa myös internetsivuilta, kirjoista ja videoilta.

Mahtavan katolisen kirkon jalkeille saattama pyhiinvaellusmatkan virallinen sponsorointikomissio on kerännyt ahkerasti yksityistä taloudellista tukea vierailun onnistumiseksi. Silkkaa rahaa, kalusteita, tavaroita ja palveluita on pannut likoon kolmisenkymmentä yritystä, joukossa muun muassa kansallinen lentoyhtiö LOT, telejätti Telekomunikacja Polska sekä monet tiedotusvälineet. Ulkomaisten konsernien kärjessä ovat autonvalmistajat Fiat ja Daewoo sekä Centertel-matkapuhelinoperaattori.

Kirkko mukana myös vakuutusmarkkinoilla

Puolan katolisen kirkon piispa Tadeusz Pieronek uskoo, että myös Jeesus olisi ymmärtänyt paavin vierailun mainosarvon.

-Mestari olisi käyttänyt hyväkseen esimerkiksi internetiä arvokkaan sanomansa levittämisessä, piispa Pieronek arvioi.

Hän korostaa, että paavillista sponsorointia harjoittavan yrityksen toimenkuvan pitää olla puhdas ja nuhteeton.

Talousasiantuntijat eivät ole uskaltaneet esittää tarkkaa arviota siitä, kuinka suuriksi sponsorointisummat kohoavat. Kyse on kuitenkin useista miljoonista markoista.

Vierailun päävastuun kantavien kuntien ja hallituksen kukkarot laihtuvat noin 40 miljoonalla zlotylla eli lähes 60 miljoonalla markalla.

Piispainkokouksen keväällä tekemä päätös lähteä mukaan Puolan vakuutusmarkkinoille valaisee hyvin katolisen kirkon toiminnan viimeaikaista kehittymistä maalliseen suuntaan. Piispat nimittäin perustivat amerikkalaisen vakuutusyrityksen kanssa yhteisen eläkevakuutusrahaston, joka kilpailee kansalaisten varoista kovasti kilpailluilla yksityisillä vakuutusmarkkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    2. 2

      Rkp:n Henriksson Ylen Ykkösaamussa: Sotesta on syntymässä kaaos maahan

    3. 3

      Työntekijöille ei enää riitä asuntoja Inarissa – meteoriitti voi laajentaa asuntopulan myös Nellimiin

    4. 4

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    5. 5

      Eläinlääkärissä käynti on kallistunut selvästi 10 vuodessa – ketjuuntuminen uhkaa nostaa hintoja lisää

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    8. 8

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    9. 9

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    10. 10

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    3. 3

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    4. 4

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    5. 5

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    6. 6

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    7. 7

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää