1999010708 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

VIITASALO TAISTELEE AKAVAN JOHDOSTA

Julkaistu: 2.6.1999 0:00

Haastaja Piekka torjuu työmarkkinajärjestöjen pakkofuusiot

Akateemisten Akavan puheenjohtajuudesta taistellaan loppumetreille saakka. Kolmannen palkansaajien keskusjärjestön puheenjohtaja Mikko Viitasalo (kok.) aikoo pitää paikastaan kiinni, vaikka hänet haastaneella Akavan pääsihteerillä Risto Piekalla (kok.) on takanaan akavalaisten selvä enemmistö.

-Kentältä tulleen tuen vuoksi olen loppuun saakka ja viimeiseen äänestykseen saakka ehdolla puheenjohtajaksi, Viitasalo ilmoittaa.

Kaikkiaan noin 360 000 palkansaajaa edustava Akava järjestää edustajakokouksensa 16.-17.6. Helsingissä. Vuodesta 1995 lähtien Akavan puheenjohtajana toimineen Viitasalon tappiota on pidetty jo pitkään selvänä, sillä Piekan takana on noin 70 prosenttia kokouksessa jaossa olevista äänistä.

Fuusioihin ei painosteta

Viitasalo ja Piekka ottivat tiistaina mittaa toisistaan Helsingissä toimittajatentissä. Viitasalo tiivisti pyrkineensä kehittämään Akavaa omaleimaiseksi järjestöksi, jonka puheenjohtaja ei saa pantata asioita itsellään.

-Johtajan on kuitenkin pystyttävä tekemään itsenäisiä päätöksiä, Viitasalo tiivisti.

Piekka taas ilmoittaa puolustavansa muun muassa koulutettujen asemaa, elinkeino- ja teollisuuspolitiikan kehittämistä ja julkisen sektorin ytimen säilyttämistä.

Akavassa on keskusteltu jo pitkään jäsenjärjestöjen määrästä. Akavalla on 32 jäsenliittoa, joista pienimmissä on vain muutama sata jäsentä.

-Akavassa on pyritty ja pitäisi pyrkiä suurempiin järjestöihin, mutta pakkofuusiot pitää torjua, Viitasalo linjasi.

-Järjestökenttä ei ole muotoutunut loppuun saakka, mutta järjestöjä ei voi pakottaa, Piekkakin arvioi.

Vaikea johtaa

Viitasalo on edelleen katkera siitä, että häntä kammetaan pois järjestöjohdosta.

-Väitteet ongelmista tulivat viime syksynä täytenä yllätyksenä. Minusta on levitetty ikäviä ja alhaisia puheita. Akava on ollut vaikeasti johdettava, Viitasalo sanoi.

Tuoreimmat osastosta