KOROT: EURON HEIKKOUS VETI PITKIÄ KORKOJA YLÖSPÄIN - 10 V. 4,34 %

Julkaistu:

Joukkolainamarkkinoilla vallitsi viikonlopun edellä raskas tunnelma, joten pitkät korot jatkoivat nousuliikettään. Yhdysvalloissa markkinoita ovat pehmentäneet spekulaatiot Yhdysvaltain keskuspankin pikaisesta koronnostosta. Euroopassa taas huoli yhteisvaluutta euron heikentymisestä säikäytti sijoittajat myymään lainapapereitaan. Erään välittäjän mukaan korko- ja valuuttamarkkinoiden välinen riippuvuus on Euroopassa tällä hetkellä vahva.

Euroopan benchmark-lainan eli Saksan 10 vuoden lainan korko liikkui Suomen markkinoiden sulkeutuessa kello 17 aikoihin 4,11 prosentissa, jossa oli 0,02 prosenttiyksikköä eli kaksi korkopistettä nousua torstain vastaavasta ajasta. Suomen vaihdetuimpiin lainoihin lukeutuva 10-vuotinen laina kiipesi kolme korkopistettä 4,34 prosenttiin. Siten korkoero Saksaan asettui 23 korkopisteeseen.

Muissa kotimaisissa valtionlainoissa nousua kertyi 2-4 korkopistettä. Eniten heikentyivät keskipitkät lainajaksot, jotka olivat välittäjien mukaan ´teknisesti liian matalilla tasoilla´. Esimerkiksi vuonna 2004 erääntyvän lainan korko hypähti neljä korkopistettä ylöspäin 3,49 prosenttiin.

-Suomessa lainojen myynti ei ollut kovinkaan aktiivista, vaan meillä seurattiin pikemminkin Saksaa. Pidemmissä lainajaksoissa oli jonkun verran myyntiä, mutta lyhyemmässä päässä nähtiin myös ulkomaisia ostajia, eräs välittäjä kertoi.

Saksan Bund-futuuri eli valtion 10-vuotisen lainan oletettu hinta kesäkuussa oli kello 17 tienoilla 114,23 prosentissa nimellisarvosta eli aavistuksen nousussa. Eurexin torstainen loppulukema oli 114,17.

Saksan ja USA:n 10 vuoden lainojen korkoero on leventynyt viikossa vajaat 10 korkopistettä 161 pisteeseen. -Yhdysvalloissa pelätään, että Fed nostaa korkojaan, joten USA:n jvk-korot ovat nousseet Euroopan korkoja ripeämmin. Siten esimerkiksi USA:n ja Saksan korkoero on venynyt lähes historiallisen leveäksi, kuului eräs markkinakommentti.

USA:ssa julkistetut yksityiset tulot ja kulutus kehittyivät huhtikuussa suunnilleen linjassa odotusten kanssa, joten ne eivät hetkauttaneet korkoja. Tulot nousivat kuukausitasolla 0,5 prosenttia ja kulutus 0,4 prosenttia.

Yhdysvaltain markkinat ovat ensi maanantaina lomapäivän johdosta kiinni, mikä merkitsee sitä, että sijoittajat hakeutuvat pidempiaikaisiin positioihin. -Pitkiä pyhiä edeltävästä markkinoiden sulkeutumistasosta näkee, mitä mieltä markkinat todella ovat. Silloin yön yli -positioista siirrytään pidemmän aikavälin positioihin, toinen välittäjä huomautti.

--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Taru Keltanen, +358-9-122 4087

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    2. 2

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    3. 3

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    4. 4

      Työttömyys laskussa Suomessa: lokakuun työttömyysaste 7,3 prosenttia

    5. 5

      Uusi vientituote Tampereelta: kolmikerroksinen siirrettävä talo – 30 prosenttia tuotannosta Ruotsiin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    8. 8

      Fortum: Yli kolmasosa suomalaisista ostaisi sähköauton, jos sitä olisi mahdollista ladata kotona

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    5. 5

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    6. 6

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    7. 7

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    8. 8

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää