1999016120 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

ENSIMMÄISEN SYDÄNKOHTAUKSEN JÄLKEEN

25.5.1999 0:00

Helsingin katukuvassa näkyy jo varallisuuden selvä lisääntyminen.

Mersujen, Volvojen, Bemarien, Jaquarien, Rolex-kellojen, hyvillä paikoilla sijaitsevien rivi- ja omakotitalojen sekä vapaa-ajan asuntojen myynti on kasvussa.

Sosiaalialan tutkijat nimittävät kehitystä tuloerojen kasvuksi. Minun mielestäni kyse on yritysvoittojen jakamisesta omistajien lisäksi myös avaintyöntekijöille.

Kansainvälinen kapitalismi on siinä pisteessä, etteivät pääomien omistajat pysty enää kasvattamaan varallisuuttaan pelkällä rahalla. Mitä enemmän tuotanto ja palvelu ovat riippuvaisia osaamisesta ja uudesta tiedosta, sitä pienemmäksi jäävät aineellisen tuotantokoneiston ja pääomien merkitys.

Pankkimme omaisuudenhoitoyksikkö on selvittänyt jo pitkään kulutuskäyttäytymisen muutoksia, varallisuuden kasaantumista ja yritysten palkitsemisjärjestelmiä. Meillä on varsin tarkat tiedot yritysten optiojärjestelmistä, niiden laukeamisajoista ja etujen saajista. Vastaavalla tavalla toimivat myös loistoautojen myyjät, kello- ja kultakauppiaat, arvokiinteistöjen välittäjät sekä kalliiden lomamatkojen myyjät. Optioilla vaurastuneet ovat heidän kasvavaa asiakaskuntaansa.

Huomatkaa, etten nimitä ketään suomalaista optiomiljonääriksi, sillä Suomessa miljonäärejä ei juurikaan ole. Kansainvälisen mittapuun mukaan ihminen on miljonääri, kun hänen omaisuutensa arvo ylittää miljardi markkaa eli 150 miljoonaa dollaria.

Optiovarakkuus ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Ystävättäreni on Nokialla suhteellisen korkeassa asemassa. Viime kesänä hänellä oli kahden viikon kesäloma kolmessa erässä ja kolmen päivän talviloma työmatkan yhteydessä Sveitsissä. Hänen normaali työpäivänsä venyy 10-12 tuntiin. Lauantain hän pitää vapaana. Sunnuntaisin hän tekee töitä kotona 4-6 tuntia.

Tämän kaiken korvauksena hän ajaa nykyään avomersulla. En ole kateellinen, sillä hänen miehensä löysi vähemmän kiireisen naisen pari vuotta sitten. Huoltajuuskiistat kahdesta lapsesta ovat ikävää arkipäivää. Lisäksi ystävättäreni kärsii pienistä sydämen rytmihäiriöistä.

Onko siis mikään ihme, että OKO:n pankinjohtaja Helena Walden, Nokia Telecommunicationsin toimitusjohtaja Sari Baldauf, SOL-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen, Partekin viestintäjohtaja Sari Vikkula ja Nokian lakiasiain johtaja Ursula Ranin ovat pitäneet sapattivapaita ja monet heidän kaltaisensa suunnittelevat niitä.

Näiden naisten esimerkki tulee muuttamaan avainjohdon työsopimuksia lähemmäs amerikkalaista käytäntöä, joka turvaa avainhenkilöille varhaiseläkkeen lisäksi yhtiön kustannuksella (taatusti pidettävissä olevat) lomat ja yhtiön vapaa-ajan asuntojen käyttöoikeuden viikonloppuisin.

Niin kauan kun yritykset voivat ostaa avainhenkilöidensä vapaa-ajan optioilla, niiden asiat ovat hyvin. Sen jälkeen kun aikaa ei saa enää rahallakaan, ovat yritykset vaikeuksissa.

Siksi uskon, että ´vapaa-aikaa arvostavien naisten vapautusliike´ nostaa päätään. Miehet tulevat perässä vasta ensimmäisen vakavan sydänkohtauksen jälkeen.

Nimimerkki on markkinatietolähde.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?