MENESTYJÄT

Julkaistu:

He menestyvät nyt

Pekka Ala-Pietilä: Nokian toimitusjohtajaSari Baldauf: vastaa Nokian verkoista eli Nokia Telecommunicationsista.

Sten Eklundh: Mandatumin nuoria johtajaomistajia.

Ami Hasan: myi perustamansa Hasan & Partnersin muutama vuosi sitten yhdelle maailman suurimmista mainostoimistoista. Siirtyi tänä vuonna toimiston toimitusjohtajan pallilta takaisin mainosten tekijäksi.

Taavi Heikkilä: entinen SOK:n rahoitusjohtaja toimii nykyisin konsernin käyttötavarayhtiön Intrade Partnersin toimitusjohtajana. Heikkilän kunnianhimo näkyi jo siinä, että hän selvitti Helsingin kauppakorkeakoulun ennätysajassa.

Johan Helsingius: internetin suomalainen uranuurtajasta tuli EUnet Internationalin kehitysjohtaja. Nyttemmin EUnet on jenkkiomistuksessa ja osa KPNQwestiä.

Mika Ihamuotila: 34-vuotias tohtori vastaa Mandatum Pankin varainhoidosta. Oma Mandatum-salkku kymmenien miljoonien markkojen suuruinen.

Kari Kasanen: myi perustamansa koulutusyhtiön ruotsalaiselle WM-Datalle ja jatkoi yhtiön toimitusjohtajana. Mainostaa kurssittaneensa useimmat Suomen merkittävimmistä johtajista.

Auli Kumpulainen: perusti oman Aktoris-investointipankin Viroon ja myi sen Svenska Handelsbankenille. Harrastaa hevosia.

Tom Liljeström: diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Tapiola-ryhmän entinen sijoitusjohtaja on nykyisin Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja.

Risto Linturi: Helsingin Puhelimen päätutkija johtaa omaa perheyritystään R. Linturi Oy:tä. Myi Tieturin mukavasta summasta ICL:lle neljä vuotta sitten. Mukana Tietovalta Oy:ssä. Linturin internet-ohjattava koti Helsingin Laajasalossa on saanut runsaasti julkisuutta myös ulkomailla.

Alex Nieminen: alle kolmikymppinen verkkojulkkis nettosi muutama vuosi sitten miljoonia myytyään internet-yrityksensä. Tuttu televisiosta ja Radiomafian Dancemobista.

Antti Piippo: Elcoteqin toimitusjohtaja ja omistaja harrastaa moottoripyöriä, lentämistä ja verkottumista. Ylistää Viro-mallista markkinataloutta ja vilahtelee muidenkin kuin talouslehtien palstoilla.

Rauno Puolimatka: jalosti rakennusliike Puolimatkan myynnistä saamansa miljoonapotin sijoituksiksi ja omistaa nyt kiinteistöjen lisäksi muun muassa Saunalahden Serveriä.

Vesa Puttonen: Conventum Rahastoyhtiön 33-vuotias toimitusjohtaja on ehtinyt markkinointijohtaa myös Helsingin pörssiä ja toimia rahoituksen professorina Helsingin kauppakorkeakoulussa. On kirjoittanut ison kasan rahoituksen oppikirjoja ja viimeksi vaurastumisoppaan yhdessä Tero Kivisaaren kanssa.

Kaj-Erik Relander: Soneran ulkomaantoiminnoista vastaava johtaja kansainvälistää entistä Teleä. Hankkinut kokemusta myös Sitrasta.

Heikki Rotko: Interaktiivisen Sataman pomo, joka palkkaa lausumansa mukaan mieluummin julkisuutta kuin kykyä.

Jari Sarasvuo: hyvä, paha ja ruma tv-toimittaja perusti Writers Studio -viestintätoimiston ja vapauttaa psyykekonsulttina suomalaisten voimavaroja. Puhuu mielellään itsestään ja asiastaan sekä kirjoissaan että lehtien palstoilla.

Asko Schrey: käynnisti Suomen Optiomeklarit Oy:n toiminnan ja johtaa nykyisin Helsingin pörssiä.

Risto Siilasmaa: tietoturvayhtiö Data Fellowsin toimitusjohtaja on pystynyt yhtenä harvoista tekemään yhtiöstään todellisen menestyksen.

Juha Sipilä: kempeleläismiljonääri myi elektroniikkayritys Solitran muutama vuosi sitten 73 miljoonan markan voitolla.

Lars-Olof Staffans: Mandatumin vähän vanhempia osakkaita - oli jo ´vanhassa´ Mandatum & Co:ssa Björn Wahlroosin oikea käsi.

Saku Tuominen: tv-tuotantoyhtiö Broadcastersin omistaja ja toimitusjohtaja kirjoittaa joutohetkinään Uutisvuotoa.

Linus Thorvalds: Linuxin luoja haastaa jopa Bill Gatesin.

Tanu-Matti Tuominen ja Jari Tuovinen: myivät osan perustamastaan Tietovallasta Sanoma Osakeyhtiölle ja Norvestialle. Jatkavat yhtiön palveluksessa ja enemmistöosakkaina.

Mato Valtonen: entinen uninen nukkuja ja Leningradin lehmipoika kasvoi digiyrittäjä.

Tatu Ylönen: 31-vuotias salausguru toimitusjohtaa SSH Communications Securitya, jonka salausohjelmiston Sun Microsystems osti osaksi käyttöjärjestelmäänsä.

He ovat yhä mukana

Henrik Andersin, Thomas Thesleff ja Roger Kempe: pankkiiriliike Evlin monimiljonääriomistajajohtajia, jotka ovat kasvattaneet konserninsa Suomen suurimpien joukkoon osake-, korko- ja johdannaisvälityksessä, varainhoidossa ja nyt myös muissa investointipankkipalveluissa.

Anders Blom: turkulainen mediamies lobbaa nykyisin oman viestintätoimistonsa nimissä.

Peter Fagernäs: pankkiiri linjalla KOP-Prospectus-Conventum. Oli KOP:n vastine SYP:n Nallelle, ´Petteri´.

Hjallis Harkimo: purjehti maailman ympäri ja pisti sitten pystyyn viihdebisneksen.

Erkki Helaniemi: rakentelee johtajaoptioiden kautta Suomeen kasapäin uusia miljonäärejä. Johtaa ja omistaa Yrjö Kopran kanssa Alexander Corporate Financea. Sama kaksikko kunnostautui 80-luvulla tuomalla ison liudan uusia yhtiöitä otc-listalle.

Eero Heliövaara: Ilmarisen 42-vuotias sijoitusjohtaja, jolla takana ura Spontelissa, Arctosissa, SYP:n Luxemburgin konttorissa ja Merita Asset Managementissa.

Ari Huhtamäki: entinen SKOP:n mies ajaa massakanteita pankkeja vastaan.

Yrjö Kopra: katso Erkki Helaniemi.

Pauli Kulvik: Hanneksen veljestä tuli ensin Nesteen öljytoimialajohtaja ja sitten yhtiön EU-lobbari. Siirtyi tänä vuonna Tamron konsernijohtajaksi.

Ari Lahti: kantaaottava ekonomisti, joka nousi ensin Protoksen ja sittemmin Mandatum Pankkiiriliikkeen toimitusjohtajaksi.

Timo Löyttyniemi: kauppatieteiden tohtori siirtyi tänä keväänä Mandatum Investointipankin pääomamarkkinoista vastaavaksi johtajaksi tehtyään sitä ennen uraa KOP:ssa, Prospectuksessa ja Norvestiassa.

Jane Moilanen: siirtyi Liikemainonta-McCannin toimitusjohtajan paikalta Soneran tuotemerkistä vastaavaksi johtajaksi. Tuttu myös naistenlehtien palstoilta.

Kai Mäkelä: aloitti nurkanvaltausbuumia Taito Tuunasen kanssa. Menetti suuren osan Sampo-rahoistaan Nobiscum-konsernin konkurssissa, mutta rakensi jäljelle jääneestä Jantonista menestyvän kustannusyhtiön.

Risto E.J. Penttilä: ulkopolitiikan tutkija, joka perusti nuorille urbaaneille menestyjille oman puolueen ja eteni sen kansanedustajaksi. Tänä vuonna Nuorsuomalaiset lopetti toimintansa ja Penttilä valittiin World Economic Forumin johtajistoon vastaamaan Davosin huippukokouksen valmisteluista.

Jukka Ruuska: entinen KOP:n ja Prospectuksen mies toimii nykyisin HPY:n yrityssuunnittelujohtajana.

Peter Seligson: Erik Selinin, Arctoksen ja Alfred Bergin jälkeen perusti oman firman, Seligson & Co:n sekä eQ-Online-pankkiiriliikkeen. Johtaa lisäksi Antti Ahlströmin perilliset ry:tä ja pitää käsissään sijoitusyhtiö Meniren lankoja. Kumppaneina ennen ja nyt Petri Rutanen ja Christian Uggla.

Sissi Silvan: johti ennen Womena-McCannia ja nykyisin Hennes & Mauritzin Suomen-toimintoja.

Petri Ukkola entinen Pohjolan ja ABB Investment Managementin sijoituspäällikkö johtaa ja omistaa nykyisin Varainhallinta Tresoria.

Björn Wahlroos: Nalle oli SYP:n ex-taistolainen johtaja, jonka tehtäviin kuului muun muassa ostaa vääriin käsiin Kouri-kaupoissa päätyneitä SYP:n osakkeita takaisin. Yhtiöitti SYP:n investointipankkitoiminnot ja itsensä Mandatumiin. Meritan syntyessä osti muiden henkilöosakkaiden kanssa Mandatumin kokonaan itselleen. Yhdisti viime vuonna Mandatumin ja Interbankin Mandatum Pankiksi, rikkaiden rahalaitokseksi.

Kim Weckström: perusti City-lehteä ja loi citykulttuuria. Nykyisin uusmediakonsultti.

Thomas Zilliacus: Nokian supernuori viestintäjohtaja perusti oman yhtiön Kaukoitään.

He kukoistivat 80-luvulla

Peter Fryckman: liikemies, toimi näkyvässä bulvaaniroolissa ns. Kouri-kauppojen aikaan.

Richard Grane: johti Karen Nordenswanin kanssa kauppahuone Bensowin katkeraan loppuun.

Taina Hyytiäinen: johti SYP Investiä, on nykyään kirjailija, liikkeenjohdon konsultti ja CV Finance Oy:n osakas.

Kalle (Kaarlo) Isokallio: oli Nokian toimitusjohtaja, sai kymmenen vuotta sitten potkut ja multimiljoonaeläkkeen, osti ensin Finvestin ja sitten Interbankin, myi ne Uoteille ja joutui riitoihin Uotien kanssa.

Sam Inkinen: multimedian ja hypertekstin lapsinero ja mediakupla, joka nykyisin tutkii ainakin teknomusiikkia ja viestintätiedettä ja kirjoittaa.

Jukka Keitele: oli pankkiiri Keitele & Tommila -liikkeessä, mutta toimii nykyisin vapaanakirjoittajana. Moni muistaa parhaiten kävelykepistä, monokkelista ja hassuista hatuista.

Jari Komulainen: Uppsalan ekonomin bisnekset ajautuivat konkurssiin Suomen Energiahakkeen perässä. Sukellusveneilläkin bisnestä tehnyt ex-presidentin ex-vävy viihtyy nykyisinkin iltapäivälehtien palstoilla.

Kari Kairamo: Nokian raivoisa laajentaja ja Euroopan valloittaja. Päätti itse päivänsä.

Timo H.A. Koski: oli Nokian nouseva nuori kyky, kuten Pekka Ala-Pietilä nyt. Menehtyi sairaskohtaukseen.

Pentti Kouri: professori, joka hetken aikaa oli suurin yksittäinen omistaja sekä KOP:ssa, SYP:ssä että Sammossa ja toiseksi suurin Pohjolassa ja sitä kautta hallitsi lähes kaikkia Suomen merkittävimpiä yhtiöitä. Nämä ns. Kouri-kaupat elävät yhä riitoina ja fuusioina. Nykyisin Kouri itse sijoittaa informaatioteknologiaan ja taiteeseen.

Hannes Kulvik: Paulin veli johti Sponsoria ja junaili Kouri-kauppoja. Sai niistä Suomen taloushistorian suurimmat mätkyt, jotka korkein hallinto-oikeus tosin tällä viikolla kumosi. Hoitaa nykyisin omaa salkkuaan ja neuvoo muita Sveitsissä.

Henrik Kuningas: isojen osakekauppojen hiljainen, mutta tärkeä taustavaikuttaja. Mukana muun muassa Kouri-kaupoissa. Nykyisin muun muassa pelaa golfia.

Juhani Lipsanen: oli Kouri Capitalin toimitusjohtaja, toi yhtiöön ensimmäiset pääomat ja neuvotteli useat Kouri-sopimukset. Nykyisin Lipsanen on Porin taidemuseon mesenaatti ja toimii laajasti Venäjän kiinteistöbisneksessä.

Jukka-Pekka Mattila: kilpaveneilyä harrastava liikemies. Parikymppisen Mattilan sijoitusyhtiö Notareal keinotteli kiinteistöillä ja maakaupoilla 1980-luvun lopussa, mistä rapsahti Mattilalle ehdollinen tuomio. Johtaa nykyisin Lontoon pörssiin listattua RTS Group -konsernia.

Karen Nordenswan: teollisuuspamppu Gustav Rosenlewin tytär, katso Graene.

Juhani Riikonen: Säästöpankkiryhmän sijoitusnero, jonka opein paloi tukuttain ensin säästöpankkien ja sitten veronmaksajien rahoja.

Eero-Pekka Rislakki: kustansi muun muassa City-lehteä ja päätoimitti naistenlehteä.

Juha Sorvisto: Interbankin perustaja ja toimitusjohtaja, sai lopulta potkut ja joutui sotkuisiin oikeusriitoihin.

Taito Tuunanen: nurkanvaltauksen tuulipukuinen pioneeri. Teki huonoja sijoituksia, mutta kieltäytyi konkurssista. Lyhentää pikku hiljaa velkojaan pyörittämällä muutamien miljoonien arvoista sijoitussalkkua.

Kari ja Jussi Uoti: helikoptereita ja urheiluautoja, nurkanvaltauksia ja oikeusriitoja.

Christopher Wegelius: Säästöpankkiryhmän villiä kasvua johtanut Skopin entinen pääjohtaja. Holtiton kasvu ja riskinotto johti miltei koko säästöpankkiryhmän tuhoon ja Wegeliuksen potkuihin.

Listan laatinut työryhmä on käyttänyt apunaan muun muassa Sanomien lehtiarkistoa sekä Talouselämä-lehden numeroa 20/96. Lista on koottu subjestiivisesti, eikä se varmaankaan kata kaikkia sille kuuluvia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    4. 4

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    5. 5

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    8. 8

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    9. 9

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää